Leijonat-puolustajan vahvat otteet vakuuttivat: Jatkosopimus taskuun!
Suomen A-maajoukkueesta sekä NHL:stä tuttu Juuso Riikola, 29, jatkaa uraansa Sveitsin pääsarjassa myös ensi kaudella.
NHL:stä Eurooppaan ja SHL:ään viime kaudeksi palannut ja sieltä täksi kaudeksi Sveitsiin liigan SCL Tigersiin siirtynyt Riikola on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen sveitsiläisseuransa kanssa.
Riikola on pelannut kuluvalla kaudella 17 ottelua tehoin 0+7. Joensuulaislähtöinen puolustaja on koko joukkueensa syöttötilaston kärkimies sekä peliaikakuningas lähes 22 minuutin keskimääräisellä jääajallaan.
– Juuso on fyysisesti korkealla tasolla ja hän ottaa paljon vastuuta. Hän tuo tarvittaa puolustuksellista vakautta ja on käyttökelpoinen pelaaja niin ylivoimalla kuin oman maalin edustallakin, seurapomo Pascal Müller kommentoi Riikolan jatkoa seurassa.
SCL Tigersissa luotetaan vahvasti suomalaisosaamiseen, sillä sen kokoonpanosta löytyvät Riikolan lisäksi joukkueen paras pistemies Aleksi Saarela, Vili Saarijärvi, Harri Pesonen sekä Saku Mäenalanen.
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- HIFK: uusi valmentaja!