Jukureilta tipahti shokkiviesti: ”Ennen kuin on liian myöhäistä”
Jukurit julkaisi aikaisin torstaiaamuna murheellisen vetoomuksen faneilleen. Mikkeliläisseuran viesti on selvä: joukkueen nykyinen taloudellinen tilanne on kestämätön.
Vaikka Jukurit on menestynyt viime vuosina kelvollisesti urheilullisesti, taloudellinen menestys on ollut surkeaa. Joukkuetta on pyöritetty omistajien lainoilla ja lisärahoituksella.
– Muutos on tehtävä nyt, ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt voimme vielä vaikuttaa. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa taloudellista pohjaa on pakko tervehdyttää, jotta Mikkelissä pelataan kotimaista pääsarjakiekkoa myös seuraavina vuosina. Selvitäksemme tästä haasteesta, organisaatiomme tulee tehostaa toimintaansa ja löytää taloudellinen tasapaino, joka mahdollistaa urheilullisen menestymisen, Jukurit kertoo tiedotteessaan.
– Yksin emme siihen pysty. Siihen tarvitsemme koko Etelä-Savoa ja juuri Sinua. Kaikki voivat olla osaltaan auttamassa, sillä jokainen yksittäinen katsoja on aina askel kohti vahvempaa ja vakavaraisempaa Heimoa.
Edellisellä tilikaudella Jukurit teki 372 000 euron tappion.
Voit lukea Jukureiden tiedotteen kokonaisuudessaan tästä.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Leijonille karmaiseva tulos MM-kisoissa!
- Hurja viime hetken vahvistus – NHL-megatähti lähtee MM-kisoihin!
- Kurinpito reagoi – Jesse Puljujärvelle sikatempun tehnyt NHL-tähti sai pelikieltoa!
- Sivusto: MM-kultaleijona jättää Liigan – tässä miehen uusi joukkue?
- Tappara saa kovia paluumuuttajia – ”Omat pojat palaavat”
- Oho! Tappara vahvistuu Ilveksen NHL-lupauksella
- Aleksander Barkov voitti himoitun NHL-pystin hurjalla äänivyöryllä
- Näkökulma: Leijonat ei ansaitse kaikkea kuraa – menestys on pienestä kiinni
- Kanadan pelaajilta tuli tyly uhkaus, kun Leijonat uskalsi taklata Kanadan supertähteä
- Tshekki saamassa vielä kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin? ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Leijonien Konsta Heleniukselta suorat sanat katsomokomennuksista
- Kivikova vahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Jymypaljastus! Aitio: HIFK kaappaamassa toisen Liiga-seuran urheilujohtajan?
- Jukka Jaloselta kova veto! Tässä ovat Leijonien ketjut Kanada-otteluun
- Leijonien NHL-mies paljasti, miksi MM-kisoissa on ollut niin vaikeaa
- Sebastian Aho latasi suorat sanat – Carolinalle nolo loppu
- Kanadan pelaajilta tuli tyly uhkaus, kun Leijonat uskalsi taklata Kanadan supertähteä
- Konsta Heleniuksella karu kohtalo – Leijonien ykkösketju meni taas uusiksi!
- Pisteahne MM-hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Jukka Jalonen paljasti: Tässä on ajatus Leijonien uuden ykkösketjun taustalla