Mikko Rantanen nousi ratkaisijaksi – Colorado esitti upean kirin NHL:ssä

Colorado Avalanche kaatoi Dallas Starsin numeroin 6-3 sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Kun ottelua oli pelattu hieman yli puolet, Dallas johti jo lukemin 3-0. Colorado ei kuitenkaan heittänyt pyyhettä kehään, vaan iski seuraavat kuusi maalia ja nousi lopulta voittoon saakka.
Vielä toisessa erässä Colorado hiipi maalin päähän. Mikko Rantanen nappasi syöttöpisteen Ryan Johansenin ylivoimaosumaan. Päätöserässä Rantanen vastasi puolestaan ottelun voittomaalista, kun hän napautti rystypuolelta kiekon maaliin.
Ainoastaan 11 sekuntia Rantasen maalista Colorado karkasi jo kahden maalin johtoon, joka oli ottelun kannalta ratkaisevan tuntuinen osuma. Joel Kiviranta alusti ja Andrew Cogliano viimeisteli kyseisen maalin.
Rantanen on pelannut tällä kaudella 16 ottelua ja iskenyt niihin tehopisteet 11+12=23. Kiviranta on puolestaan kasannut kolmeen pelaamaansa otteluun tehot 1+3.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!