Ei ole todellista! Suomalaispuolustajan NHL-uran avausmaali vedettiin jälleen kerran pois
Anaheim Ducksin suomalaispuolustaja Urho Vaakanainen, 24, on jo useampaan kertaan päässyt tuulettamaan ensimmäistä NHL-maaliaan. Silti hänen maalitilinsä NHL:ssä näyttää edelleenkin nollaa.
Alkuvuodesta 2022 Vaakanaisen edustettua vielä Boston Bruinsia hän ehti juhlimaan NHL-uransa avausmaalia, mutta loppujen lopuksi maali vaihdettiin Curtis Lazarin nimiin. Viime viikolla Vaakanainen tuuletti jälleen ensimmäistä maaliaan, mutta kyseinen osuma merkattiin lopulta Adam Henriquen tekemäksi.
Maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa Vaakanainen iski kiekon jälleen verkon perukoille. Tällä kertaa tilannetta edelsi kuitenkin paitsio, minkä vuoksi maali hylättiin. Anaheim hävisi ottelun St. Louis Bluesille numeroin 1-3.
Näin ollen Vaakanaisen NHL-uran avausmaali on ollut enemmän kuin lähellä kolme kertaa, mutta maalitili on edelleen avaamatta. Vaakanainen on pelannut kaudesta 2018-19 saakka Pohjois-Amerikassa ja hän on pelannut NHL:ssä 82 ottelua pistein 0+13. Tämän kauden 14 otteluun hän on summannut tehot 0+3.
Näet Vaakanaisen viime yön hylätyn maalin alta tai täältä.
LUE MYÖS:
- Suru-uutinen: Leijonien entinen päävalmentaja Derek Holmes on kuollut
- Niko Huuhtaselle tyly kohtalo NHL:ssä – HS: tämä on tilanne Liiga-paluun suhteen
- Jukurien ex-supertähti: lähtöpassit NHL:ssä!
- Suomalaishyökkääjä solmi jatkosopimuksen NHL:ssä!
- HIFK vihjaa: Isoja sopimusuutisia luvassa
- Liigan tehopuolustaja sai lähtöpassit KHL:ssä!
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- Kanadan olympiajoukkueesta hurja arvio: Tämä tähtiseitsikko taistelee kahdesta kisapaikasta
- Olympialaisten kaukalosta uskomaton paljastus – ”En ymmärrä, miten niin on päässyt käymään”
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Pelicans: uusi vahvistus heti viikkoja sivussa
- AL: Ilvekseltä kova ryöstö toisesta Liiga-seurasta – Leijonat-sentteri haaviin!
- SK: Ässät nappasi toisen Liiga-seuran kapteenin riveihinsä
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- Liiga-Jokereille huippuhankinta! IL: Haaviin entinen NHL-hyökkääjä
- Leijonat-puolustaja: uusi seura!