Sport purkaa ruotsalaispuolustajansa sopimuksen: ”Rooli on jäänyt suunniteltua pienemmäksi”

Sport on purkanut ruotsalaispuolustaja Carl-Johan Lerbyn tätä kautta koskeneen pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.
Lerby, 26, siirtyi täksi kaudeksi kotimaastaan Sportin riveihin. Hän pelasi joukkueessa 20 ottelua tehopistein 1+3. Lerby on ollut alkukauden aikana myös loukkaantumisen vuoksi noin kuukauden sivussa peleistä.
– Alkusyksystä puolustuksemme kärsi isoista loukkaantumisista, ja jouduimme reagoimaan niihin hankkimalla Zack Hayesin sekä Teemu Suhosen. Hayesin ja Suhosen hyvät otteet, sekä Atro Leppäsen iso rooli kiekollisessa pelissä aiheuttivat sen, että Lerbyn rooli hänen loukkaantumisesta paluun jälkeen on jäänyt alkuperäistä suunniteltua pienemmäksi. Reece Scarletin lähipäivinä tapahtuva paluu kokoonpanoon lisää entisestään kilpailua peliajasta ja roolista. Pelaajan ja agenttien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen totesimme, että molempien osapuolten kannalta on parempi, että sopimus puretaan ja pelaaja siirtyy isompaan rooliin toiseen organisaatioon, toteaa Sportin urheilujohtaja Herkko Koski seuran tiedotteessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!