Uransa päättänyt Liigan pistekuningas Perttu Lindgren sai valmennuspestin
Uransa päättänyt suomalaishyökkääjä Perttu Lindgren, 36, aloittaa tammikuussa valmennusuransa. Hän liittyy Ilveksen juniorivalmennukseen, jossa hän toimii seuran U20- ja U18-poikajoukkueiden yksilöiden neuvonantajana ja valmentajana.
– Entisenä huippupelaajana Perttu pystyy opettamaan nuorille muun muassa taito-ominaisuuksia, joita hän tulee harjoituttamaan jäällä yksilö- ja joukkuetasolla kehitysvalmentaja Mika Marttilan sekä U18- ja U20-ikäluokkiemme valmentajien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi hän tapaa nuoria pelaajiamme kasvotusten, tutustuu heihin ja tarjoaa omien kokemustensa kautta helpon väylän keskustella erilaisista asioista, kertoo Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela seuran tiedotteessa.
– Uskon, että minulla on paljon annettavaa. Koin ja näin urallani paljon useassa eri maassa, mutta henkilökohtaisesti olisin ehdottomasti tarvinnut enemmän vastaavaa tukea ja ohjausta jo nuorena pelaajana. Oleellisena asiana tehtävässäni on tutustua pelaajiin syvemmin, kuunnella heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään sekä auttaa heitä yksilöllisesti kunkin tarpeiden mukaan, kertoo puolestaan Lindgren.
Omalla pelaajaurallaan Lindgren edusti Ilveksen junioreita ja nousi sitä kautta myös Liiga-miehistöön. Liigassa Lindgren edusti myös Lukkoa, jossa hän voitti Liigan pistepörssin kaudella 2010-11. Ennen kyseistä kautta Lindgren oli pelannut myöskin kaksi kautta Pohjois-Amerikassa ja sai tililleen yhden NHL-ottelun Dallas Starsissa.
Lindgren nähtiin urallaan myös yhden kauden ajan KHL:ssä ja uran kahdeksan viimeistä kautta sujuivat Sveitsissä. Viimeiset pelinsä Lindgren pelasi kaudella 2020-21, mutta uransa päätöksestä hän ilmoitti virallisesti viime keväänä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Jesse Puljujärven mitalin kohtalo puhuttaa Sveitsissä: ”Liian kovaa juhlimista?”
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Siirtomarkkinoilla jysähti – Kärpät nappasi maajoukkuehyökkääjän!
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- NHL:ään varattu pakki jatkaa uraansa Liigassa: ”Paljon potentiaalia”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
