NHL-puolustaja Juuso Välimäki oli joutua hengenvaaraan – sisäistä verenvuotoa ja reikä suussa eikä saanut hoitoa

Arizona Coyotesin puolustaja Juuso Välimäki loukkaantui vakavasti marraskuun ottelussa Dallas Starsia vastaan. Hän sai Jani Hakanpään lämärin suoraan kasvoihinsa, minkä vuoksi Välimäki keskeytti ottelun ja hänet kiidätettiin sairaalaan.
Daily Faceoffin mukaan ambulanssi jätti Välimäen, tämän vaimon ja Coyotesin työntekijän päivystykseen hoitamaan itse omaa asiaansa. Dallasin sairaalahenkilökunta teki alustavat tutkimukset, joiden jälkeen Välimäki passitettiin ei-kiireellisenä tapauksena takaisin hotelliin. Sairaalassa oli sillä hetkellä kriittisempiä potilaita kuten ampumatapausten uhreja.
Välimäen kasvot olivat veressä, hänellä oli reikä suussa ja runsasta sisäistä verenvuotoa. Jos Välimäki todella olisi jäänyt ilman hoitoa ja mennyt hotelliin, hän olisi lääkäreiden mukaan mahdollisesti nukkuessaan tukehtunut omaan vereensä.
Välimäki sai hoitoa lopulta vasta viisi tuntia myöhemmin, kun puolustajan vaimo Vilma otti yhteyttä pelaajajärjestö NHLPA:han, joka hoiti asian. Suomalaispuolustajan suuvamma vaati 55 tikkiä. Lisäksi hänen kasvojensa luu oli murtunut ja hän menetti kolme hammasta.
Nyt NHL ja NHLPA tutkivat yhdessä, jätettiinkö tapauksessa noudattamatta NHL:n protokollaa loukkaantuneiden pelaajien suhteen.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helsingin jäähallissa putkirikko – tämä fanien on hyvä tietää
- Pikkuleijonien pistelingon Hlinka Gretzky -esitykselle sataa kehuja: ”Jatkuva maalintekouhka”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona