Suomalaislupaus pelasi aivan väärässä sarjassa – takonut hurjat tehot farmin farmissa
Topias Vilén, 20, juhli viime kauden päätteeksi hopeamitalia Pelicansin miehistössä. Hän oli joukkueensa johtavia puolustajia ja iski pudotuspeleissä 18 otteluun tehot 4+5=9.
Täksi kaudeksi Vilén siirtyi Pohjois-Amerikkaan New Jersey Devilsin organisaatioon. Hän aloitti kautensa vahvasti AHL:ssä, mutta jäi varsin pieneen rooliin.
Vilén päätettiin siirtää isomman roolin parissa ECHL:ään Adirondack Thunderin riveihin. Niin kutsutussa farmin farmissa Vilén on tehnyt huimaa jälkeä. Puolustaja on tykittänyt kuudessa ensimmäisessä ottelussaan hurjat tehot 3+7=10.
Tammikuun alussa Vilén kutsuttiin takaisin AHL:ään. Heti ensimmäisessä ottelussaan hän keräsi tililleen kaksi syöttöpistettä. Kauden 13 AHL-ottelussa puolustaja on nyt kerännyt tehot 0+6.
Vilén on Devilsin 5. kierroksen varaus vuodelta 2021.
- MM-kisamaalta ilmoitus – ei Venäjä-boikottia
- Norja on pudotettu tulevista MM-kisoista Venäjän tieltä
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- Suomen Stanley Cup -mestarit ällistyttävässä iskussa ennen reissua Helsinkiin
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun