Hurja väite: Euroopan huippuseura kaappaamassa kolme Leijonat-hyökkääjää!
Sveitsin NL-sarjan huippuseura Lausanne on vahvistumassa kolmella Leijonien hyökkääjällä.
Ruotsalaislehti Expressen kertoo, että SHL:ssä pelaavat Ahti Oksanen ja Lauri Pajuniemi ovat siirtymässä suurella todennäköisyydellä Lausannen paitaan. Aiemmin Expressen uutisoi Malmön hyökkääjän Janne Kuokkasen siirrosta Lausanneen.
Lausannessa pelaa ennestään Antti Suomela, joka muodosti Oksasen kanssa huippuvaarallisen tutkaparin IK Oskarshamnissa viime kaudella. Suomelan sopimus Lausannen kanssa on voimassa myös ensi kaudella.
30-vuotias Oksanen on tehnyt tällä kaudella SHL:n pohjasakkaan lukeutuvan Oskarshamnin paidassa 33 ottelussa 10 maalia ja 33 tehopistettä.
Malmö Redhawksiin täksi kaudeksi siirtynyt Pajuniemi on tehnyt tällä kaudella 30 SHL-ottelussa tehopisteet 9+11=20. 24-vuotias leijonahyökkääjä pelasi kaksi viime kautta New York Rangersin organisaatiossa AHL:n puolella.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa