Sami Vatanen paljastaa IS:lle: kiinnostunut palaamaan Liigaan

Sami Vatanen pelaa jälleen huimaa kautta Sveitsissä. Hän on kerännyt 35 ottelussa tehot 5+24=29. Pistelukemallaan hän on koko Sveitsin pääsarjan tehokkain puolustaja.
Vaikka suomalaispuolustajan ura sujuu Sveitsissä hienosti, hän paljasti Ilta-Sanomien haastattelussa haaveilevansa vielä paluusta Liigaan ja JYPiin – viimeaikaisista kohuista huolimatta.
– Olisi hienoa käydä siellä vielä mestaruus voittamassa. Se olisi täydellisin lopetus uralle. Ura päättyisi sinne, mistä se on lähtenytkin, Vatanen kommentoi.
JYPin viimeaikaisesta kyntämisestä Vatanen ei ole huolissaan.
– Totta kai siellä on vähän vaikeaa ollut nyt. Ei ole kulkenut, mutta kaikkien on jossain vaiheessa mentävä pohjalle ja rakennettava uusi nousu siitä, Vatanen sanoo.
Vataselta kysyttiin myös, onko hänellä vielä luottoa JYPin urheilujohtaja Mikko Viitaseen?
– En osaa sanoa, kun en ole ollut siellä enkä tiedä yhtään, mitä siellä tapahtuu. Varmasti siellä on ammattitaitoisia henkilöitä joka puolella, he varmasti pystyvät kääntämään kelkan, Vatanen arvioi.
Vatanen juhli Suomen mestaruutta JYPissä vuonna 2012. Hän iski tuolloin runkosarjassa 49 otteluun tehot 14+28=42.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näkökulma: Leijonat haastaa USA:n tähtisikermän – tässä lääke jymypaukkuun
- Leijonien nuorisoketju noussut isoon rooliin – NHL-huippulupaus paljastaa syyn
- Leijonilta iso muutos MM-puolivälierään – näin Antti Pennanen perustelee
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Yhdysvallat-puolivälierään: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli keskiviikkona – yksi nimi puuttui
- Tapparan pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Ruben Rafkin tekee paluun Liigaan!
- Sopimus purkissa – NHL:ssäkin pelannut taituri palaa Liigaan
- Hirmutehot takonut suomalainen rustasi NHL-sopimuksen!
- Ruotsin MM-jengiin hirmuvahvistus NHL:stä!
- Antero Mertarannalla paloi hermo suorassa lähetyksessä: ”Kaiken maailman karvapäitä”
- Tässä on Leijonien vastustaja MM-kisojen puolivälierissä – katso aikataulu ja otteluparit
- Kanadalle jättimäinen takaisku: tähtihyökkääjän MM-kisat ohi
- JYP kävi ryöstöretkellä – haaviin toisen Liiga-seuran pistetykki!
- Tässä on ensi kauden osoite: Lukon ulkomaalaisvahvistus jatkaa Liigassa
- TPS pudotti sopimusuutisia: ”Yksi parhaista hyökkääjistämme loppukaudella”
- Leijonat teki tylyn tempun Sidney Crosbylle – käsittämätön putki katkesi
- MM-kisoihin kova vahvistus NHL:stä – edessä iso ottelu
- Antti Pennanen korosti Kanada-pelin merkitystä – sivalsi mediaa: ”Ihan valtava voitto”
- KalPan mestarivahti vaihtaa seuraa Liigassa: ”Tuo vaatimustasoa arkeemme”