HIFK iski siirtomarkkinoille: Haaviin raamikas kanadalaispuolustaja
HIFK vahvistaa rivejään 188-senttisellä ja lähes satakiloisella kanadalaispuolustajalla.
Seura tiedotti maanantaina solmineensa loppukauden kattavan sopimuksen Trent Bourquen, 25, kanssa. Bourque saapuu Helsinkiin maanantaina. Kanadalainen on pelannut alkukauden Ruotsin Allsvenskan-suera Tingryds AIF:n riveissä. Puolustaja merkkautti 35 ottelussa tehot 5+6=11.
– Tarvitsimme puolustukseen pikaisesti vahvistusta ja hyvä, että pääsimme Trentin kanssa sopimukseen. Hän on yleispuolustaja, joka pelaa toista täyttä kauttaan Euroopassa ja on tottunut isoihin peliminuutteihin, HIFK:n urheilijohtaja Tobias Salmelainen perustelee hankintaansa.
Bourque on pelannut aiemmalla urallaan myös AHL:ssä, ECHL:ssä sekä Saksan DEL-sarjassa.
LUE MYÖS:
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!