Venäläisseuralta tylyt lähtöpassit TPS:n viime kauden hyökkääjälle!
TPS:ää viime kaudella edustanut kanadalaishyökkääjä Scott Kosmachuk ei jatka KHL-seura Lada Togliattin riveissä.
30-vuotias Kosmachuk oli erityisesti kevätkaudella suuri pettymys Ladan paidassa. Hyökkääjä teki 41 ottelussa yhdeksän maalia ja 24 tehopistettä. Pudotuspeleissä hän kirjasi viidessä ottelussa tehot 1+2=3.
Ladan kausi tuli päätökseen tällä viikolla, kun seura putosi pudotuspelien avauskierroksella Avangard Omskille otteluvoitoin 1-4.
Seuran päävalmentaja Rafik Jakubov vahvisti perjantaina, ettei ulkomaalaisvahvistuksille Kosmachukille ja Mislav Rosandicille tarjota jatkodiiliä.
– Sanotaan nyt näin, että odotimme enemmän heiltä. Kosmachuk teki paljon enemmän ennen uutta vuotta. Hän oli silloin meidän johtava pelaajamme ja parhaita pistemiehiämme. Mielestämme ulkomaalaispelaajien täytyy silti antaa enemmän, Jakubov kertoo Ladan tiedotteessa.
Kosmachuk siirtyi kaudeksi 2022-23 TPS:ään pelattuaan sitä ennen kahden kauden ajan Itävallassa Villacher SV:n joukkueessa. TPS:n paidassa Kosmachuk tahkosi 29 ottelua tehden yhdeksän maalia ja 17 tehopistettä. Kovana maalintekijänä tunnetun kanadalaisen vähäiseen ottelumäärään vaikutti loukkaantumiset.
Kosmachuk on pelannut urallaan AHL:ssä yli 300 ottelua sekä NHL:ssä kahdeksan ottelua Winnipeg Jetsin paidassa. Hän vietti myös yhden kauden Saksan DEL-liigassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus