Sveitsistä tipahti raju huhu: Jussi Tapolalle potkut?
Jussi Tapolan valmentaman Sveitsin suurseura SC Bernin kausi maan pääsarjassa päättyi karvaaseen seiskapelin tappioon Zugia vastaan lauantaina.
Tappion myötä käynnistyivät kiihtyvät huhut runkosarjassa viidenneksi sijoittuneeseen seuraan täksi kaudeksi palkatun Tapparan entisen mestarivalmentaja Tapolan jatkosta joukkueen peräsimessä.
Neue Zürcher Zeitung -lehden mukaan OHL-seura Peterborough Petesiä luotsaava Rob Wilson olisi vahvin vaihtoehto Tapolan työn jatkajaksi.
– Tapola epäonnistui puolivälierissä ensimmäisellä kaudellaan SCB:ssä. Voiko hän silti jatkaa työtään? Pudotuspelien aikana ilmassa oli jo huhuja siitä, että Bernissä kritiikki häntä kohtaan kasvoi, lehti kertoo.
Samalla lehti nostaa mahdollisten lähtijöiden listalle joukkueen suomalaispuolustaja Julius Hongan.
– Julius Honkalla on voimassa oleva sopimus, mutta hänen tulevaisuutensa Bernissä on vähintäänkin epävarmaa. Hänet on jo lainattu tällä kaudella Geneve-Servettelle, koska Tapola ei pitänyt hänen tavastaan osallistua hyökkäyksiin, lehti väittää.
Honka luuti Bernin riveissä tällä kaudella 25 ottelua tehoin 3+9=12. Geneven riveissä mies urakoi 18 ottelussa tehoin 2+7=9.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!
- HIFK:n uusi hankinta yhä sivussa viime kevään jäljiltä – tässä miehen paluuaikataulu
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Urheilucast: NHL-pomo lensi Tampereelle Benjamin Rautiaisen takia – nyt Tappara menettää tähtensä
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Patrik Laineen ympärillä on nyt jotain pahasti pielessä – Urheilucastilta raju väite
- Ottelu keskeytettiin heti alkuunsa – SM-liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä
- Kärppien Liiga-mestari lensi ulos juuri ennen kautta – Jokereista tuttu mies tilalle
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!
- HIFK:n uusi hankinta yhä sivussa viime kevään jäljiltä – tässä miehen paluuaikataulu