Lähde: Liigasta tuttu suomalaisnimi kiinnostaa laajalti Ruotsissa – kolme joukkuetta perässä

Suomalaishyökkääjä Miikka Pitkäsen seuraavan kauden osoite ei ole vielä tiedossa. Hänestä käydään parhaillaan kovaa kamppailua Ruotsin Allsvenskanin seurojen kesken.
Menneen kauden Pitkänen, 27, aloitti Jukureissa, jossa hän pelasi viisi ottelua ilman pisteitä. Hän siirtyi kesken kauden kasvattiseuraansa KalPaan, jossa tilille kertyi 24 ottelua tehoin 2+3. Liigan siirtorajan tuntumassa hän jatkoi matkaansa Allsvenskaniin, jossa hän iski Södertälje SK:n riveissä kahdeksaan runkosarjaotteluun tehot 4+4=8 sekä kahteen pudotuspeliin pisteet 0+2.
Ruotsalaissivusto HockeyNews.se:n mukaan Pitkäsen ura jatkuu suurella todennäköisyydellä Ruotsissa. Pelattuaan Södertäljessä vahvan loppukauden seura on kiinnostunut pitämään suomalaishyökkääjän riveissään myös ensi kaudella. HockeyNewsin mukaan Pitkäsen perässä on kuitenkin myös kaksi muutakin Allsvenskan-seuraa: AIK ja IF Björklöven.
Viime kauden loppu oli Pitkäselle ensimmäinen kerta, kun hän pelasi ulkomailla. Viime kaudet Pitkänen on pelannut Liigassa, jossa hän on edustanut myös KooKoota KalPan ja Jukurien lisäksi. Pitkänen tehtaili parhaalla Liiga-kaudellaan 48 tehopistettä KooKoossa kaudella 2018-19.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Patrik Laineelta tiukkaa tekstiä kriitikoilleen Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- MM-kisojen otteluohjelma julki – finaali vasta toukokuun lopulla
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Tre Kronor -tähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä – haukkuu länsimediat: ”Painajaismaista”