Huippuhankinta! Liiga-seura nappasi HIFK:sta tutun MM-puolustajan
Kouvolan KooKoo tiedottaa solmineensa 1+1-vuotisen sopimuksen Norjan maajoukkuepuolustajan Christian Kåsastulin kanssa.
27-vuotias Kåsastul pelasi kaudella 2022-23 HIFK:n paidassa 33 runkosarjaottelua (1+9) ja 12 pudotuspeliottelua (0+3). Puolustussuuntaan luotettavan ja alivoimapelaamiseen erikoistuneen norjalaisen teholukema oli komea +15.
– Christian on vahva kamppailija ja hyvä puolustava puolustaja. Hän antaa joukkueelleen 100% jokaisessa vaihdossa ja uskon, että kannattajamme tulevat pitämään myös hänestä, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi uutta hankintaa.
Tällä kaudella Kåsastul pelasi monikansallisessa ICEHL-sarjassa itävaltalaisen HC Pusteralin riveissä. Hän teki 41 runkosarjaottelussa tehopisteet 3+7=10 ja 13 pudotuspeliottelussa pisteet 1+3=4.
– Minulla oli ihan hyvä kausi, mutta kiekko oli Itävallassa hieman erilaista kuin se, mihin olen tottunut. Taaksepäin katsoessani täytyy todeta, että se oli hyvä kokemus ja olen iloinen, että sain mahdollisuuden pelata myös ICEHL-sarjaa, Kåsastul sanoo.
Kåsastul on tällä hetkellä Norjan maajoukkueen mukana MM-leirityksellä. Hän on pelannut urallaan jo neljät MM-kisat.
LUE MYÖS:
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?