USA murskasi Pikkuleijonat MM-kisoissa – Suomen puolivälierävastustaja selvillä
Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue kärsi tiistai-illan MM-ottelussa 4-9-tappion Yhdysvaltoja vastaan.
Ottelun lähtökohdat olivat mielenkiintoiset, sillä molemmat joukkueet olivat kulkeneet turnauksessa voitosta voittoon – ja kamppailun panoksena oli lohkovoitto.
Lopulta todella vauhdikasta jääkiekkoa esittänyt Yhdysvallat oli selvästi Pikkuleijonia edellä. Suomi sinnitteli kamppailussa tasaisesti mukana ainoastaan ottelun avauserässä, jossa Yhdysvallat iski yhden maalin.
Yhdysvaltojen kirkkaimmat tähdet ottelussa olivat peräti kuusi tehopistettä (3+3) takonut James Hagens sekä hattutempun viimeistellyt Teddy Stiga. Suomen maaleista vastasivat kahdesti osunut Tuomas Suoniemi, Mitja Jokinen sekä Joona Saarelainen.
Pikkuleijonien maalilla Petteri Rimpinen ohitettiin peräti kahdeksan kertaa. Päätöserän aikana maalilla vaihdettu Kim Saarinen yllätettiin kertaalleen.
Suomen osalta MM-turnaus jatkuu seuraavaksi torstaina puolivälierissä Ruotsia vastaan. Näet U18-MM-kisojen otteluohjelman ja tulokset täältä.
Maalikooste:
LUE MYÖS
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Jesse Puljujärveä munille iskenyt kanadalainen: ”Ylitin rajan”
- Viaplayn MM-studiossa kuultiin täysin käsittämätön kommentti – asiantuntija pahoitteli asiaa IS:lle
- Iso-Britannia pelasti Leijonat – sankaripelaaja vinkkasi suomalaisille: ”Jos joku haluaa tarjota kaljat…”
- Leijonilta yllättävä ketjumuutos: NHL-mies heivattiin katsomoon – Konsta Heleniukselle huippu-uutinen!
- Nyt se on varmaa: Suomi pelaa MM-kisojen puolivälierissä!
- Tappara-järkäle loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Herätys Leijona-fanit! Suomen puolivälieräpaikka voi ratketa jo päiväpelissä
- Mitä tähtiloistoa! Näitä Sveitsin pelaajia Leijonien täytyy tänään varoa
- Rissanen ja Björninen: Tältä tuntui iskeä elintärkeät maalit Tanskaa vastaan
- Tässä Julius Hongan uusi joukkue!
- NHL-tähti sikaili rumasti MM-kisoissa – Leijonat saamassa loistouutisen?
- Kurinpito reagoi – Jesse Puljujärvelle sikatempun tehnyt NHL-tähti sai pelikieltoa!
- Leijonille karmaiseva tulos MM-kisoissa!
- Jukka Jalonen paljasti, miksei Suomi haastanut hylättyä maalia
- Jukka Jalonen hajotti Leijonien parhaan ketjun – näin hän perusteli
- Kanadan pelaajilta tuli tyly uhkaus, kun Leijonat uskalsi taklata Kanadan supertähteä
- Oho! Tappara vahvistuu Ilveksen NHL-lupauksella
- MTV: Olli Jokinen latasi mielipiteensä Konsta Heleniuksen kohtelusta: ”Täytyy muistaa, että…”
- Hurja viime hetken vahvistus – NHL-megatähti lähtee MM-kisoihin!
- Connor Bedardille tylyä kritiikkiä – Ville Nieminen vertaa Patrik Laineeseen: ”Ei vaan riitä”