Lukko rysäytti sopimusuutisia: Kiinnitti SHL-mestarin sekä AHL-järkäleen

Rauman Lukon Liiga-joukkue vahvistuu kahdella uudella puolustajalla.
Seura tiedotti perjantaina yksivuotisista sopimuksista Alex Petersin ja Anton Olssonin kanssa.
Peters, 27, on pelannut viime vuoden Edmonton Oilersin farmiseura Bakersfield Condorsin riveissä, jossa 193-senttinen ja satakiloinen kanadalaisjärkäle iski tällä kaudella 45 peliin tehot 5+13=18.
– Peters on iso ja vahva kahden suunnan puolustaja. Vahvuudet ovat ehkä enemmän vielä puolustamisessa ja on todella hyvä pelaamaan alivoimaa. Erittäin jämäkkä ja sellaisia isännän elkeitä löytyy kentällä. Mutta pystyy myös kiekolliseen pelaamiseen; pystyy avaamaan peliä ja pelaamaan paineen alla. Kiekolliset taidot riittävät nopeaan peliin, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kuvailee Lukon tiedotteessa.
Olsson, 21, piipahti jo viime kaudella lainapestillä Liigassa ja Jukureissa. Lopulta nuorukainen murtautui Skellefteån puolustukseen ja voitti seuran riveissä SHL:n mestaruuden.
– Viime kaudella Antonilla oli hieman rikkoinen kausi ja hänellä oli vaikeuksia löytää omaa paikkaansa Skellefteån superlaadukkaasta puolustuksesta, siitä johtuen Olsson kävi muutamalla lainapestillä. Lainapestien jälkeen paikka aukeni Skellefteåsta ja se päättyi mestaruuteen, Sahlstedt kertaa Olssonin viime kautta.
– Olsson liikkuu hyvin kentällä ja syöttää laadukkaasti. Perusjämäkkää hyvää pelaamista ollut viime kausina ja hyvässä kehittyvässä iässä. Jos jotain voi kutsua kahden suunnan puolustajaksi niin Olssonia, Sahlstedt kuvailee.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kova vahvistus! NHL-tähtihyökkääjä lähtee MM-kisoihin
- Näin Leijonat-sankari ja Antti Pennanen selittävät vaikeaa Itävalta-matsia: ”Toki myös väsymys”
- Näin Leijonat-leiristä kommentoitiin MM-kisojen kohuvihellyksiä: ”Toivottavasti tämä ei mene tämmöiseksi”
- Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Leijonien ottelun jäähyt puhuttavat – Jarmo Kekäläiseltä selkeä näkemys Viaplaylla
- Olli Jokinen täräytti saman tien kriittisen näkemyksensä Leijonien ylivoimaviisikoista MTV:llä
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!