He esiintyivät edukseen – tässä ovat Leijonien parhaat pelaajat MM-kisoissa
MM-kisat päättyivät Leijonien osalta puolivälierävaiheeseen. Ruotsi lähetti Suomen kotimatkalle 2-1-jatkoaikavoitolla.
Tämän vuoden turnaus meni Leijonilta kokonaisuudessaan penkin alle. Kahdeksasta ottelusta irtosi ainoastaan kolme voittoa, jotka nekin tulivat Tanskasta, Norjasta ja Iso-Britanniasta. Tappiot tulivat Ruotsin lisäksi Tshekille, Kanadalle, Sveitsille sekä Itävallalle.
Vaisusta turnauksesta huolimatta Leijonien riveistä löytyi myös onnistujia. Tässä artikkelissa nostamme esiin viisi pelaajaa, jotka pelasivat vahvan MM-turnauksen.
Emil Larmi, maalivahti
3 ottelua, 2 voittoa, 95,77%, 0,97, 1 nollapeli
Emil Larmi oli Leijonien ykkösvahti viime kevään kotikisoissa, jolloin hänen turnauksensa ei onistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän vuoden kisoissa hän oli pelimäärien perusteella selkeä kakkosvahti, mutta onnistui pelaamaan todella vahvasti ne pelit, joissa hän pääsi tositoimiin. Nähdyillä otteilla on perusteltua kysyä, miksei Larmia peluutettu tänä keväänä enemmän. Larmi päästi kolmessa ottelussa vain kolme maalia ja otti valtavasti huippuluokan torjuntoja. Larmi torjui Suomelle tärkeän voiton Tanskasta ja antoi joukkueelle mahdollisuuden viritellä todellista yllätystä Ruotsia vastaan. Larmi hoiti oman osuutensa turnauksessa erinomaisesti eikä enempää olisi voinut pyytää.
Olli Määttä, puolustaja
8 ottelua, 1+2=3, +1
Leijonien puolustuskaluston ainut NHL-pelaaja kisoissa oli Olli Määttä ja NHL-kokemus näkyi hänen pelaamisessaan. Määttä oli Leijonien puolustuksen johtohahmo ja teki vaikutuksen laadukkaalla peruspelaamisellaan. Määttä hoitaa puolustusvelvoitteensa moitteetta eikä tee kentällä mitään ylimääräistä. Kokemuksensa myötä Määttä pärjäsi myös kovia maita vastaan kamppailuissa eikä ajanut itseään ulos tilanteista.
Hannes Björninen, hyökkääjä
8 ottelua, 2+0=2, 0
Jukka Jalosen luottomies Hannes Björninen teki MM-turnauksessa jälleen sitä, mitä häneltä odotetaan. Kaapi aloituksia, kamppaili vahvasti, puolusti tunnollisesti ja vei kiekkoa vastustajan päätyyn yhdessä ketjunsa kanssa, jossa pelasivat Saku Mäenalanen sekä vuorotellen joko Iiro Pakarinen tai Pekka Jormakka. Näiden lisäksi Björnisen turnauksessa iskemät kaksi maalia olivat Leijonille äärettömän tärkeitä ja arvokkaita. Hän teki avausmaalin Tanskaa vastaan painepelissä, joka Leijonien oli pakko voittaa, minkä jälkeen Leijonien peli vapautui. Lisäksi hän tasoitti puolivälierän Ruotsia vastaan viimeisellä minuutilla maalin edestä. Björninen pelasi Leijonien kultaisissa turnauksissa ketjukaverinaan Marko ”Mörkö” Anttila ja iski nyt Mörkön tavoin maaleja tärkeisiin paikkoihin.
Oliver Kapanen, hyökkääjä
8 ottelua, 6+0=6, +1
Oliver Kapanen tuli ennakkoluulottomasti sisään ensimmäiseen miesten MM-turnaukseensa. Hän teki turnauksen alkuun maalinsa liukuhihnalta, minkä jälkeen maalivire kuitenkin katosi loppua kohden. Kapanen teki Iso-Britanniaa vastaan hattutempun, Norjaa vastaan kaksi maalia ja Itävaltaa vastaan yhden maalin. Vaikka Kapasen maalit syntyivät lohkon heikoimpia joukkueita vastaan eikä onnistumisia tullut kovia maita vastaan, on kuuden maalin tekeminen MM-turnauksessa suomalaispelaajalle huomionarvoinen suoritus, sillä vastaaviin maalimääriin ei mitenkään liian usein ylletä.
Jesse Puljujärvi, hyökkääjä
8 ottelua, 3+2=5, +5
Jesse Puljujärvi pelasi erittäin onnistuneen MM-turnauksen lähtökohtiin peilaten. Hänelle tehtiin viime kesänä tuplalonkkaleikkaus, josta toipuminen vei aikaa. Lisäksi hän antoi ensin EHT-turnauksessa näyttöjä eikä kisapaikka ollut kiveen hakattu. Puljujärvi kuitenkin nappasi paikan MM-joukkueesta ja oli yksi Suomen parhaita hyökkääjiä läpi turnauksen. Puljujärven otteista paistoi raikkaus ja peli-ilo, jotka ovat loistaneet viime vuosina poissaolollaan. Hän iski Kanadan tähtisikermää vastaan kaksi maalia, joiden myötä miehen itseluottamus nousi silmissä. Puljujärven pelaaminen oli nälkäistä, raikasta ja rohkeaa.
LUE MYÖS
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- HIFK: uusi valmentaja!
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin