HIFK MM-kultaleijonan kintereillä? Näin seurapomo kommentoi asiaa HS:lle
HIFK:n ykköstähti Jori Lehterä loukkaantui lauantain kotiottelussa Pelicansia vastaan.
Pelicans-ottelussa saman kohtalon koki myös ykkösmaalivahti Roope Taponen, joka loukkasi Lehterän tavoin itsensä ottelun toisessa erässä. Taposen pitkäaikainen poissaolo saattaisi pakottaa HIFK:n maalivahtimarkkinoille.
HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesosen mukaan helsinkiläiset ovat kuitenkin selviämässä säikähdyksellä.
– Seuraamme (Taposen ja Lehterän) tilannetta päivä päivältä. Tämän hetken tiedoilla ne eivät ole pitkäaikaisia loukkaantumisia, Pesonen kommentoi Helsingin Sanomille.
Pesonen otti samalla kantaa Iltalehden taannoiseen väitteeseen siitä, että useat Liiga-seura olisivat tarjonneet sopimusta uransa viime kauteen HIFK-paidassa päättäneelle maalivahti Niko Hoviselle.
Pesonen ei suoralta kädeltä kieltänyt MM-kultaleijonaan kohdistuneita kosiskeluja oman seuransa osalta.
– Mahdoton sanoa tällä hetkellä, kun loukkaantumistilanne ei ole se. Tällä hetkellä en voi kommentoida siihen mitään. Tämän hetken tiedoilla ei ole mitään syytä siihen, Pesonen naulaa.
Liigassa kolmantena majaileva HIFK jatkaa kauttaan keskiviikkona kotiottelulla KooKoota vastaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”