Sport julkisti sopimusuutisia – värväsi alkukauden tehopuolustajan riveihinsä
Vaasan Sport on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Hannes Häkkilän kanssa.
Häkkilä, 22, on pelannut alkukauden Mestiksessä IPK:n riveissä. Hän on iskenyt 17 otteluun vahvat tehopisteet 2+15=17. Häkkilä on parhaillaan IPK:n paras pistemies sekä Mestiksen puolustajien pistepörssin kakkonen.
Häkkilä liittyy Sportin harjoitusvahvuuteen välittömästi. Hän on käytettävissä heti keskiviikkona, kun Sport kohtaa JYPin.
– Hannes on hyvät kiekolliset taidot omaava puolustaja ja sopivassa iässä tähän meidän projektiimme. Hän on pelannut Liiga-pelejä jo aikaisemmin urallaan ja nyt loistavan alkukauden Mestiksessä. Häkkilä on meille entuudestaan hyvin tuttu pelaaja, sillä olemme seuranneet häntä jo aiemmin. Me koimme nyt tarpeen vahvistaa puolustustamme ja kun pelaajan kanssa hommat natsasi, niin on hienoa, että voimme aloittaa tämän puolentoistavuoden mittaisen yhteisen projektin täällä Vaasassa välittömästi. Nuorella miehellä on tottakai vielä kehitettävää, mutta hyvillä kiekollisilla ja hyökkäyspään taidoilla uskon, että hän pystyy auttamaan meitä täällä Liigassa, vt. urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma kuvailee Sportin tiedotteessa.
Liigassa Häkkilä on edustanut aiemmin Jukureita. Kolmen viime kauden aikana hän sai tililleen Mikkelissä 58 runkosarjaottelua (3+14=17) sekä viisi pudotuspeliä (1+0).
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tomek Valtonen ei hätkähdä Liigan superkautta: ”Ei mulle mitään uutta”
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä
- IS: Olli Jokiselta iso paljastus HIFK:n ikuisuusongelmasta: ”Syitä löytyi”
- Nyt se on varmaa: Ketterän kohtalolle sinetti!

- Kiekko-Espoo: iso sopimusuutinen!
- Nyt se on varmaa: Ketterän kohtalolle sinetti!