Jokerien tähti lähetti terveisiä Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla”
Jokerit teki tiistaina paluun Liigaan Vaasassa. Joukkue taipui Sportille lopulta voittomaalikilpailun jälkeen numeroin 4-5.
Jokerien kesän huippuhankinta Antti Kalapudas totesi Sport-ottelun jälkeen SuomiKiekolle, että Vaasassa nähtiin tiistaina vaiherikas ottelu kera monien käänteiden.
– Vauhdikas peli ja paljon tunnetta. Katsomo oli hyvin mukana. Kauden eka peli niin huomasi, että kaikilla oli virtaa ehkä jopa vähän enemmän kuin järkeä. Tiukka peli ja kääntyi nyt rankkareilla Sportille.
Kalapudas pelasi Jokerit-debyytissään kakkosketjussa Teemu Turusen ja Alexander Forslundin kanssa. Ketjulla riittää parannettavaa seuraaviin peleihin, nimittäin esimerkiksi Kalaputaan tehotilasto jäi pakkasen puolelle kolmella pykälällä.
– Muutama maali otettiin omiin. Siihen ei tietenkään voi tyytyväinen olla. Muutama paikkakin luotiin, mutta ei tehty ja otettiin omiin, niin kyllä oma peli miinuksen puolelle jäi, Kalapudas sanoo omasta ja ketjunsa esityksestä.
Kalapudas kertoo, että Jokerien joukkueen keskuudessa on ollut innostunut mielentila jo pidemmän aikaa.
– On ollut koko ajan aika odottavainen fiilis, että tämä päivä koittaa. Kuukausi ollaan tuossa treenattu kovaa tätä varten, että kun kausi alkaa niin ollaan valmiita. Ja miten fanit on vielä mukana, niiden edessä on mahtava pelata.
Tällä kaudella katseet kohdistuvat Jokereihin isosti. Se ei kuitenkaan Kalaputaan mukaan joukkuetta häiritse, vaan pikemminkin päinvastoin.
– Kyllä tässä kaikki ollaan sen verran ammattilaisia. Paljon on mediahuomiota, mutta osataan ottaa se asia oikein ja voimavarana vaan, Kalapudas kertoo.
Liiga-urallaan Kalapudas on pelannut myös Sportin riveissä vuosina 2017-2019. Hän lähettikin terveisiä myös vanhan seuransa kannattajille.
– Ihan mahtava yleisö. Tuskin missään muualla paikkakunnalla tällainen meininki on kuin tänään täällä. Ei auta kuin kiittää omia faneja ja myös Sportin faneja. Oli hieno meininki ja kiva pelata, Kalapudas päättää.
Vaasan Sähkö Areena oli tiistaina loppuunmyyty. Sportin ja Jokerien välisen ottelun yleisömäärä oli 5 200.
LUE MYÖS:
- Liigasta tuttu hyökkääjä jättää Suomen kaukalot – Pohjois-Amerikka kutsuu
- TPS:n riveistä katosi yksi iso nimi – taustalla on karu käänne
- Pekka Jormakka: tässä on uusi seura
- Micke-Max Åsten: ura ohi!
- Jokerit pisti hyökkääjät vaihtoon – yksi tulee, toinen lähtee
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!