Syvällä kyntävä Kärpät hävisi taas – näin kommentoi päävalmentaja
KooKoo kukisti Kärpät keskiviikon Liiga-kierroksella numeroin 2-1. Samalla Kärpät ajautui jo viiden ottelun tappioputkeen.
Kärpät johti kamppailua kahden erän jälkeen Julius Hermosen maalilla. Päätöserässä KooKoo nousi tasoihin ja ohi Akseli Mäkisen sekä Marcus Davidssonin osumilla.
Kärppien päävalmentaja Ville Mäntymaa ei lähtenyt ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa analysoimaan peliä kovinkaan laajasti.
– (Tomi) Karhunen antoi mahdollisuuden voittaa tänään peli. Ei pystytty vastaamaan siihen huutoon tänään. Ei muuta, perjantaina jatkuu, Mäntymaa sanoi.
Mäntymaalta tiedusteltiin, jäikö ottelusta käteen muuta kuin nolla pistettä.
– Ei tästä mitään sen ihmeellisempää. Peli puretaan myöhemmin ja sitä analysoidaan. Kyllähän tässä voiton perässä ollaan ja tänään ei onnistuttu.
Kärpät on voittanut kahdeksasta viime ottelustaan vain yhden. Marraskuussa se on kerännyt yhdeksästä ottelustaan kahdeksan pistettä ja pudonnut sarjataulukossa jo sijalle 11. Pelicans on pudotuspeliviivan alapuolella vain kaksi pistettä Kärppien takana kaksi ottelua vähemmän pelanneena.
Koko kauden otannalla Kärpät on onnistunut 26 ottelustaan voittamaan varsinaisella peliajalla vain kuusi. Se on yhtä paljon kuin HPK:lla ja JYPillä, ja ainoastaan Jukureilla on niitä vähemmän (4). Lisäksi Kärppien verkkoon on tehty tällä kaudella eniten maaleja, peräti 91 kappaletta.
LUE MYÖS
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan

- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!