Pelicans pelaajakaupoilla – haaviin isokokoinen ruotsalaispuolustaja: ”Todellinen tiimipelaaja”
Pelicans on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen ruotsalaispuolustaja Hampus Falkin kanssa.
Falk, 28, on pelannut viime vuodet Ruotsin kakkostasolla Allsvenskanissa. Tällä kaudella hän on kirjannut AIK:n riveissä 15 otteluun pisteet 0+2. Isokokoinen (190cm, 93kg) Falk tuo Pelicansiin vahvaa ja varmaa puolustuspelaamista, minkä lisäksi hän kykenee tukemaan hyökkäyspelaamista.
– Hampus Falk tuo mukanaan vahvan pelikäsityksen ja periksiantamattoman asenteen. Hyvä luonne ja joukkuehenki tekevät hänestä loistavan lisän pukukoppiin – todellinen tiimipelaaja, joka nostaa ympärillään olevien tasoa, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi seuran tiedotteessa.
– Olen todella innoissani liittyessäni Pelicansiin. Näen tämän merkittävänä askeleena urallani ja mahdollisuutena kehittyä pelaajana. Uskon, että fyysinen pelityylini sopii täydellisesti joukkueen pelitapaan. Haluan kehittää sekä omaa pelaamistani että auttaa joukkuetta ottamaan seuraavan askeleen menestyksessä. Tavoitteeni on, että olemme yhdessä entistä parempia ja taistelemme voitoista jokaisessa ottelussa, Falk kertoo.
Ennen Allsvenskanissa vietettyjä vuosiaan Falk pelasi HockeyEttanissa. SHL-kokemusta hänellä ei ole.
LUE MYÖS
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!

