TPS hankki laina-apuja rosteriinsa – taiturimainen hyökkääjä pitkään sivussa
TPS on vuokrannut hyökkääjä Sisu Yliniemen Kärpistä sekä puolustaja Jesse Vuorelan TUTO Hockeysta.
Yliniemen, 21, vuokra on kaksiosainen. Hän liittyy TPS:n vahvuuteen ensin 17.-22. joulukuuta, minkä jälkeen hän palaa Kärppiin Spengler Cupin ajaksi. Yliniemi liittyy TPS:n mukaan uudelleen 2. tammikuuta ja on joukkueen käytettävissä 18. tammikuuta saakka. Hän ei kuitenkaan pelaa 4. tammikuuta Kärpät-TPS-ottelussa. Yliniemi on pelannut tällä kaudella Kärpissä 15 ottelua pistein 1+1.
Vuorela, 22, saapuu TPS:ään vuokralle ensin 18.-28.12. väliseksi ajaksi, jolloin TPS pelaa neljä ottelua. Hän on mukana joukkueessa myös 3.-4.1.2025, kun TPS pelaa kaksi ottelua. Vuorela on pelannut tällä kaudella TPS:ssä jo aiemmin kolme ottelua tehoin 0+1. Mestiksessä hän on kasannut 24 otteluun tehopisteet 6+11=17.
TPS tiedottaa myös, että hyökkääjä Leevi Teissala joutuu olemaan pitkään sivussa peleistä. Teissala loukkaantui lauantaina KooKoo-ottelussa ja alustavan arvion mukaan hän joutuu sivuun 6-8 viikon ajaksi. Tarkempi toipumisaikataulu varmistuu lisätutkimusten jälkeen. Uransa parasta Liiga-kautta pelaava Teissala on iskenyt 32 otteluun tehopisteet 9+8=17.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite