Jättipommi MM-kisoissa: Kanada nolosti ulos – Nuoret Leijonat mitalipeleihin!

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa nähtiin melkoinen jymypaukku, kun Tshekki kaatoi perjantaiaamuna puolivälierissä isäntämaa Kanadan lukemin 4-3.
Tshekki johti avauserän jälkeen peliä lukemin 3-1, mutta Kanada onnistui viemään pelin tasoihin vain viisi minuuttia ennen ottelun loppua.
Tshekin 4-3-voittomaali syntyi lopulta dramaattisesti vain 40 sekuntia ennen ottelun, kun Adam Jecho rankaisi kisaisäntiä ylivoimalla. Näet osuman klikkaamalla tästä.
Kanada putosi myös viime vuonna MM-kisojen puolivälierävaiheessa Tshekeille.
Tshekki kohtaa MM-välierissä Yhdysvallat.
Nuoret Leijonat komeasti välieriin
Suomi voitti perjantain vastaisena yönä aiemmin Slovakian huippujännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 5-3.
Nuoret Leijonat johti ottelua avauserässä kolmella maalilla, mutta Slovakia ei luovuttanut missään vaiheessa. Jesse Nurmi viimeisteli huojentavan 5-3-osuman vain kaksi minuuttia ennen ottelun loppua.
Ottelun suurimpia sankareita oli jälleen huippuottelun pelannut maalivahti Petteri Rimpinen, joka torjui 33 kertaa.
Suomen ykköspuolustaja Emil Pieniniemi sai toisen erän puolivälissä suihkukomennuksen polvitaklauksesta.
Nuoret Leijonat kohtaa lauantaina välierissä Ruotsin. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 22:30.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat Leijonien alustavat ketjut 4 Nationsissa!
- Pohjois-Amerikassa vähätellään Leijonia – naureskelua erityisesti yhdelle pelaajalle: ”Unohdin jo hänen nimensä”
- Tässä on 4 Nations -turnauksen voittopysti – katso kuva
- Liigan hännänhuippu iski pöytään kaksi hankintaa – ovi kävi myös toiseen suuntaan
- MTV: Teemu Pulkkisen sopimus revitty – joukkue vaihtuu!
- Miika Elomon kuolemasta uutta tietoa
- Jesse Puljujärveltä yllättävä joukkuevalinta!
- Leijonien 4 Nations -avausvastus harjoitteli ensimmäistä kertaa – tässä Yhdysvaltain kentälliset
- 4 Nations Face-Off -ennakko: tässä ovat Suomen suurimmat vahvuudet ja heikkoudet
- Kultaleijona Hannes Björninen löysi uuden seuran: ”Todellinen joukkuepelaaja ja johtaja”
- IL: Tähän osoitteeseen Jesse Puljujärvi haluaa!
- Pääseekö Mikko Rantanen huipputurnaukseen? Nyt vastaus on selvillä
- Ei ole totta! Rasmus Ristolainen ulos Leijonista – tässä on korvaaja
- Pohjois-Amerikassa vähätellään Leijonia – naureskelua erityisesti yhdelle pelaajalle: ”Unohdin jo hänen nimensä”
- IS: Kärpät pitää oven auki Jesse Puljujärvelle!
- NHL-megatähti jää pois 4 Nations -turnauksesta!
- MTV: Sami Kapanen Liiga-seuran päävalmentajaksi!
- Huhhuh! Tällaisilla ketjuilla Kanada on lähdössä 4 Nations -turnaukseen
- Leijonien 4 Nations -avausvastus harjoitteli ensimmäistä kertaa – tässä Yhdysvaltain kentälliset
- Leijonat voittoon! Ruotsi sai rumasti piiskaa kotiyleisönsä edessä