Nuorten Leijonien pelaaja piikitteli ruotsalaisia kipeästä hetkestä: ”Todella hieno muisto”
Suomi ja Ruotsi kohtaavat todellisessa kiekkoklassikossa U20-kisoissa lauantai-iltana.
Ruotsalaislehti Expressen haastatteli Nuorten Leijonien leiristä puolustaja Arttu Tuhkalaa, joka edustaa seurajoukkuetasolla Luulajaa.
Tuhkala makusteli ruotsalaisille vuoden 2014 nuorten MM-kisoja, jotka Suomi voitti Ruotsin kotikentällä Malmössä. Vastassa finaalissa oli juuri länsinaapuri.
Rasmus Ristolaisen tekemä jatkoaikamaali on jäänyt naapurimaissa mieliin sekä hyvässä että pahassa. Juniorkronorna ei halua kokea tappiota, mutta Nuorille Leijonille loppuotteluun pääsy rakkaan vihollisen kustannuksella olisi makeaa.
− Ruotsalaiset olivat silloin varmoja, että ”tämän me voitamme”. Ja sitten tulikin Suomi, Tuhkala muistutteli.
Tuhkala oli itse tuolloin vasta 8-vuotias.
− Se on minulle todella hieno muisto. Toivottavasti voitamme tälläkin kertaa, suomalaispakki sanoi.
Ruotsin joukkueen Isac Hedqvist ja David Granberg ovat Tuhkalan seurakavereita Luulajasta. Tuhkala sanoi odottavansa heidän kohtaamistaan innolla.
− Jos voitamme, aion kyllä kuittailla heille asiasta jälkeenpäin. Olemme todella kilpailuhenkisiä, joten tästä tulee hauskaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan