Kova kaappaus: Tapparassa nähty hyökkääjä siirtyy Jokereihin!
Jokerit tiedottaa solmineensa 1+1-vuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Jonas Engströmin kanssa.
33-vuotias Engström siirtyi joulukuun puolivälissä Tapparaan loppuvuoden mittaisella sopimuksella, joka sisälsi option loppukaudesta. Ruotsalaiskonkari pelasi kirvespaidoissa viisi ottelua ilman tehopisteitä, eikä seura lopulta käyttänyt optiota.
Ennen Tapparaan siirtymistä Engström oli pelannut urallaan vain Ruotsissa. Vuosina 2015-23 SHL-seura IK Oskarshamnin kapteenina toimineen konkarin vyöllä on yli 300 SHL-ottelua.
– Jonas on toiminut urallaan kapteenistossa kolmessa eri joukkueessa, mikä osaltaan kertoo hänen ominaisuuksistaan. Kevään tärkeimpiä pelejä silmällä pitäen hänellä on myös jo kokemusta siitä, mitä sarjanousu vaatii. Kun Jonas saa harjoituksia ja pelejä alle, hän tulee olemaan joukkueelle iso apu, Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kommentoi.
Työteliäs voimahyökkääjä teki viime kaudella SHL:ssä 52 ottelussa tehot 2+4=6.
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”