Törkytemppuja ja turpasaunoja liigakierroksella
SM-liigan seitsemän ottelun lauantaikierros oli täynnä dramatiikkaa.
Raumalla Sebastian Repo iski hattutempun täyteen jo 27 minuutin pelin jälkeen. Lukko−Jukurit oli jo kahden erän jälkeen tilanteessa 6−0. Sarjakärki nuiji jumbon jäänrakoon, kun ottelu päättyi lopulta 8−0. Steven Jandric ja Alex Berardinelli lähtivät kolmoserässä isoista ovista tappelun päätteeksi.
Patrik Bartosakin seikkailu maalin takana Pelicansin kotiottelussa Kärppiä vastaan kostautui. Oululaiset pääsivät johtoon, mutta Pelicans nousi ohi kolmannen erän salamamaaleilla. Lubos Horky lensi kakkoserässä suihkuun potkaisun takia, mutta Kärpät ei hyödyntänyt viiden minuutin ylivoimaansa. Pelicans vei pinnat 2−1-voitolla.
Myös Tampereella tuli ulosajo, kun Sportin Anton Stråka huitasi rajusti Niklas Frimania näpeille. Tämän jälkeen vaasalaisilta Valtteri Hietanen sai kampitusjäähyn, ja Ilves pääsi rankaisemaan kahden miehen ylivoimalla. Ilves piti täyden pistepotin itsellään 2−1-maalein.
Turussa TPS:n maalivahtipulmat jatkuivat, kun HIFK kaatoi isännät 3−2. Ensimmäisen starttinsa kuukauteen saanut Adam Werner hörppäsi pahemman kerran toisen erän puolivälissä. Tepsin valmennus teki omat johtopäätöksensä ja vaihtoi maalille Veini Vehviläisen.
HIFK:n tuore hankinta Oliver Larsen onnistui maalinteossa. Syötöt saivat sairastuvalta palannut Jori Lehterä ja juuri turkulaisleiristä Stadiin siirtynyt Petrus Palmu.
HPK nousi Hämeenlinnassa 3−2-voittoon JYPin kustannuksella. Ässien vahva kolmen maalin kakkoserä riitti 4−2-voittoon KalPasta Kuopiossa. Kiekko-Espoo johti KooKoota vastaan jo 3−0, mutta kouvolalaiset nousivat tasoihin ja veivät ottelun jatkoajalle. Siellä espoolaiset olivat vahvempia ja matsi päättyi 4−3.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta