IS: Tämä mies nousi Pelicansin valmentajahuhuihin – näin hän kommentoi
Pelicans tiedotti maanantaina vapauttaneensa Juhamatti Yli-Junnilan päävalmentajan paikalta.
Seuran tiedotteessa kerrottiin tuolloin, että joukkueen penkin takana jatkavat Jussi Taipale, Tony Virta ja Toni Pasuri. Pelicansin urheilujohtaja Janne Laukkanen vahvisti torstaina MTV Urheilulle, että Taipale hoitaa toistaiseksi päävalmentajan tehtäviä. Laukkanen kertoi myös, että optio uuden päävalmentajan palkkaamiselle vielä tällä kaudella on olemassa.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Pelicansin uuden päävalmentajan etsinnöissä esiin on noussut Riku-Petteri Lehtonen. Pelicansilla on haussa päävalmentaja sekä loppukaudeksi että ensi kaudeksi.
Lehtonen, 54, luotsaa parhaillaan TPS:n U18-joukkuetta neljättä peräkkäistä kauttaan.
– Minulla on sopimus Tepsin kanssa, Lehtonen kommentoi tilannettaan torstaina IS:lle.
Lehtoselta kysyttäessä, onko hän menossa Pelicansiin, vastaus kuuluu:
– Ei sitä koskaan tiedä, mutta juuri nyt en ole menossa.
Lehtonen on toiminut Liigassa sekä Pelicansin että TPS:n apuvalmentajana vuosina 2008-2015. Kaudella 2010-11 Lehtonen toimi myös osan kaudesta TPS:n päävalmentajana.
Lehtonen valmensi kaudet 2015-19 italialaista Ritten/Renonia. Vuosina 2017-2021 hän puolestaan toimi Italian maajoukkueen apuvalmentajana.
Lehtosen edellinen päävalmentajapesti miesten tasolla on kaudelta 2019-2020, jolloin hän luotsasi tanskalaista Rodovre Mighty Bullsia.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Jesse Puljujärven mitalin kohtalo puhuttaa Sveitsissä: ”Liian kovaa juhlimista?”
- Patrik Laineen vaikeista ajoista raju paljastus: ”Hän luuli kuolevansa”
- NHL:ään varattu pakki jatkaa uraansa Liigassa: ”Paljon potentiaalia”
- Leijonat-vahdin sopimus purettiin Ruotsissa – uusi seura löytyi heti!
- Siirtomarkkinoilla jysähti – Kärpät nappasi maajoukkuehyökkääjän!
- Eero Elo: uusi joukkue!
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Ässät julkisti tärkeän sopimuksen – tehohyökkääjä jatkaa Porissa
- Leijonista tuttu Valtteri Puustinen jättää NHL:n – huippudiili Eurooppaan varmistui
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalivarkaalle huono uutinen
- Ässät julkisti tärkeän sopimuksen – tehohyökkääjä jatkaa Porissa
- Vahinko vai tarkoitus? Kärppien somevideolla lipsahti uuden pelaajahankinnan nimi
- NHL:ään varattu pakki jatkaa uraansa Liigassa: ”Paljon potentiaalia”