Sarjakärki vaihtui Liigassa – Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli ilotulitusta

Rauman Lukko nousi takaisin SM-liigan kärkipaikalle kaadettuaan HIFK:n Helsingissä selvin numeroin 5−1.
Lukko on nyt 89 pisteessä, kun Ilveksellä on kasassa 88 pistettä. Tamperelaiset ovat pelanneet kaksi ottelua vähemmän.
Suurin huomio kiinnittyi kuitenkin Ouluun, jossa Kärpät isännöi uuden päävalmentajan palkannutta Pelicansia. Lahtelaiset hakivat maali-ilottelusta 7−4-voiton.
Penkin taakse hypännyt Sami Kapanen päätti Pelicansin seitsemän ottelun mittaisen tappioputken. Kentällä olleista pelikaaneista Leevi Tukiainen oli pitelemättömässä vireessä, sillä hän iski pinnat 2+2.
Kärpät johti ottelua 3−1 vielä kamppailun ollessa puolivälissä, mutta sitten alkoi Pelicansin hurjastelu. Lahtelaiset tekivät kuusi maalia viimeisellä puolituntisella.
Espoossa Petteri Rimpinen nollasi kuuden ottelun voittoputkessa olleen SaiPan 27 torjunnallaan. KalPa puolestaan venytti oman voittoputkensa kuuteen Porissa, jossa Ässät kaatui 4−1.
Jyväskylässä HPK johti loppuhetkille saakka, mutta JYP tasoitti 1−1:een alle kolme minuuttia ennen päätössummeria. Ottelu meni voittolaukauksille, ja siellä JYP nappasi lisäpisteen.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Donald Trump tukee Vladimir Putinin jääkiekkoehdotusta
- Lehtiväite: Entinen NHL-mies siirtymässä Liigaan!
- MTV Urheilu: Oskari Salmiselta iso paljastus ensi kauden joukkueesta
- Ismo Lehkonen: Tässä on Liigan pudotuspelien ensimmäinen jättiyllätys – ”Tehtaan takuulla”
- Tappara vaihtaa ykkösmaalivahtiaan – TPS:n supertähdestä surkeita uutisia
- Urheilucast: Rikard Grönborg jättämässä Tapparan – tienaa Tampereella jättipalkkaa!
- Missä ura jatkuu? Yli 400 Liiga-ottelun suomalaishyökkääjä vaihtaa maisemaa
- Lukolta hurja kiinnitys – tähtipuolustajan nimi paperissa: ”Veto aivan maailmanluokkaa”
- IS: Liiga-seura kävi ryöstöretkellä Ruotsissa – haavin kokenut hyökkääjä SHL:stä
- Jani Nyman pöllytti jälleen maaliverkkoja – NHL hehkutti: ”Hän on tulessa”
- Urheilucast: Tapparan supertähti vaati siirtoa Jokereihin – ”Täysin ennenkuulumatonta”
- Kaleva: Kärpät-supertähti ei säästellyt – tylyä tekstiä pelitoverin ja seuran ratkaisuista
- Urheilucast: Rikard Grönborg jättämässä Tapparan – tienaa Tampereella jättipalkkaa!
- Tykki lauloi jälleen! Patrik Laine virittelee huimaa temppua NHL:ssä