SM-liigaseuran fanit saivat tarpeekseen – johdon toimintaa syytetään ”ala-arvoiseksi” ja ”epäammattimaiseksi”
Lahden Pelicans kohtaa tänään liigaottelussa sarjakärki Ilveksen, mutta kotijoukkueen kannattajaryhmä Lahen Turkoosi aikoo olla järjestämättä pelissä kannattajatoimintaa.
Lahen Turkoosi tiedottaa, että kyseessä on protesti seurajohtoa kohtaan. Samalla ryhmä korostaa, ettei protestia kohdisteta kaukalossa olevalle joukkueelle.
− Kyseessä ovat pidempään kyteneet asiat, jotka nyt kulminoituvat ja ovat tulleet esiin. Asioista on annettu seuralle palautetta niin sisäisesti kuin julkisempinakin yksittäisinä kannanottoina. Juuri mikään ei ole muuttunut.
Pelicansilla on Liigassa vaikeaa, sillä joukkue on sijalla 14. Lahtelaiset kauppasivat kapteeni Miika Roineen HIFK:hon ja myös Lubos Horky lähti pussinokista.
Roineen siirto toteutui siirtorajalla viikonloppuna, mutta Pelicans ilmoitti kapteeninsa lähdöstä vasta tiistaina.
− Paljon on seuran suunnalta kuultu kauniita sanoja arvoista ja yhteisön tärkeydestä. Teot ovat jääneet tekemättä. Pelicansin tapa johtaa, tapa viestiä ja ennen kaikkea tapa kohdella ja kunnioittaa yhteisön jäseniä ovat liian usein ala-arvoisella ja epäammattimaisella tasolla, tiedotteessa väitetään.
LUE MYÖS:
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa