HIFK jysäytti kerralla kaksi jatkosopimusta
HIFK on julkaissut kaksi jatkosopimusta. Hyökkääjä Vincent Marleau jatkaa helsinkiläisten riveissä 1+1-vuotisella sopimuksella. Hyökkääjä Jesse Seppälä puolestaan jatkaa joukkueessa kaksi seuraavaa kautta.
Marleau on ollut tällä kaudella HIFK:n tehokkaimpia pelaajia. Erinomaisesta laukauksestaan tunnettu kanadalainen on kerännyt 45 otteluun tehot 18+18=36.
– Vincent on osoittanut tällä kaudella kasvua ja kehitystä pelaajana sekä on todella tärkeä palanen meille. Hän on pystynyt käyttämään erittäin hyvää laukaustaan hyödykseen ja löytänyt lisää tehoja tälle kaudelle. Lisäksi hän on sopeutunut erinomaisesti joukkueeseen ja on pidetty pelaaja kopissa. Tuntuu, että herra on aina hyvällä tuulella, mikä tarttuu koko ryhmään, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kommentoi seuran verkkosivuilla.
23-vuotias Seppälä on puolestaan pelannut tällä kaudella 31 Liiga-ottelua tehoin 4+2=6.
– ”Sepi” on rakentanut pelaajauraansa pitkäjänteisesti meillä ja mennyt koko ajan eteenpäin. Hän on tärkeä pelaaja ja on omalla tekemisellään osoittanut sitoutumisensa joukkueen arvoihin. On hienoa, että saimme hänet kiinnitettyä kahdeksi lisävuodeksi meille ja uskomme, että hänen kehityksensä jatkuu, vaikka loukkaantuminen onkin alla, Pesonen kommentoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!

