MTV: Toisesta Liiga-seurasta kuittaillaan Tommi Niemelälle: ”Hienoa, että Hölö sai huomiota”
Kiekko-Espoo koki keskiviikkona ruman 1-6 tappion Tapparan käsittelyssä. Espoolaisten läpimurtopelaaja Petteri Rimpinen otettiin penkille viidennen päästetyn maalin jälkeen.
Rimpinen purki turhautumistaan pukukoppikäytävän oveen. Tavallisesti näissä pukukopeissa majailee Tampereen Ilves.
Aamulehden mukaan ovessa oli useita lommoja, ja tuhoa oli tehty myös pukukopissa. Ilveksen päävalmentaja Tommi Niemelä kommentoi Aamulehdelle vaurioita.
– Eikä se ole vain tuo ovi vaan myös tuo koppi on p-skana. Ehkä kannattaisi kuitenkin muistaa, että vaikka tunteet ovat pinnassa niin silti pitäisi osata käyttäytyä, Niemelä sanoi Aamulehdelle.
– Kyllä tästä varmaan lähtee jonkinmoinen, aika isokin lasku Espooseen. Ikävä kyllä.
Nyt Kiekko-Espoon riveistä on puolestaan vastattu Niemelälle. Seuran urheilujohtaja Kim Hirschovits kertoi MTV Urheilun haastattelussa asian olevan jo käsitelty Tapparan kanssa ja antoi piikin Ilves-valmentajalle.
– Se on hienoa, että ”Hölö” sai huomiota ja on ammattimaisesti tutkinut vauriot. Olemme hoitaneet asian Tapparan ja halliyhtiön kanssa hyvässä yhteishengessä. Asia on selvitetty ja vastuu otettu tietenkin omasta toiminnastamme, Hirschovits sivaltaa MTV:lle.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan