Suomalaisille kiekkofaneille iso pettymys – Yle teki kuohuttavan ratkaisun

Yleisradio tiedotti keskiviikkona lopettavansa useita ohjelmia. Lopetettavien ohjelmien joukossa on Jääkiekkokierros, jota on kuultu Radio Suomessa ja Yle Areenassa.
Perinteikkäällä Jääkiekkokierroksella on seurattu SM-liigan otteluita samanaikaisesti siirtymällä paikkakunnalta toiselle selostuksen kautta.
Jääkiekkokierros hiljenee tämän kauden päätyttyä. Yle perustelee ratkaisua leikkauksista tulleilla säästöpaineilla.
Yhtiö hakee noin 50 miljoonan euron säästöjä vuosille 2025−26. Toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kommentoi ratkaisua tiedotteessa.
– Tiedostan, että tulee pettymyksiä, kun oma mieliohjelma ei jatkukaan tai muuttaa muotoaan, se on ihan ymmärrettävää.
– Mutta varmasti löytyy kaikille hyviä sisältöjä myös jatkossa, Ylä-Anttila toteaa.
Yhteensä säästöjä täytyy Ylen mukaan tehdä noin 66 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä. Yleen kohdistuu yhtiön historian suurimmat leikkaukset, jotka ovat johtaneet muutosneuvotteluihin.
– Olemme pyrkineet siihen, että huolehdimme jatkossakin kaikkein olennaisimmista sisällöistä ja tuomme ohjelmakirjon hyvin esille, Ylä-Anttila sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!