Sidney Crosby kertoo, mikä on avain MM-kisoissa pärjäämiseen

TUKHOLMA. Sunnuntaina Kanada pääsi MM-kisoissa ottamaan mittaa Latviasta. Aluksi latvialaiset pistivät hienosti hanttiin, mutta lopulta Kanada oli isäntä Avicii Arenassa ja vei pelin 7-1.
Yksi ottelun tehomiehistä oli Kanadan kiekkolegenda Sidney Crosby. Hän keräsi tililleen kolme syöttöpistettä. Edellisen kerran Crosby nähtiin MM-kisoissa kymmenen vuotta sitten.
– Aika meni nopeasti. Ei tunnu siltä, että siitä olisi kymmenen vuotta. On hienoa kilpailla kansainvälisellä tasolla pitkästä aikaa, kun minulla ei ole ollut sitä mahdollisuutta. Tämä on hauskaa. Hallissa oli paljon energiaa. Kun emme päässeet pudotuspeleihin, niin on jännittävää päästä tulemaan tänne ja jatkaa pelaamista, Crosby kommentoi hyväntuulisena ottelun jälkeen.
Kanadan kapteeni oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin Latviaa vastaan.
– Paransimme. He saivat aikaisen maalin ja vastasimme siihen. Saimme pari nopeaa maalia heti sen jälkeen. Teimme hyviä asioita. He pistivät meidät tekemään paljon töitä, taistelivat kovaa ja olivat fyysisiä. Löysimme tapoja luoda maalipaikkoja ja se juttu tässä turnauksessa on, että jokaisessa pelissä pitää parantaa. Sen teimme tänään, Crosby arvioi.
Pitkällä ja menestyksekkäällä kiekkourallaan Crosby on voittanut kaksi olympiakultaa, yhden maailmanmestaruuden ja kolme Stanley Cup -mestaruutta. Kaiken voittanut hyökkääjä kertoi, mitä MM-kisoissa pärjääminen vaatii.
– Puolustusta haluaa aina parantaa. Meillä on jätkiä, jotka osaavat tehdä maaleja ja meillä on taitoa, mutta loppujen lopuksi puolustus ja pelin rakenne auttavat voittamaan tasaisesti, Crosby sanoi ja arvioi, että puolustuspeli kehittyy yleensä turnauksessa moita osa-alueita hitaammin.
NHL:ssä kiekkolegenda on tottunut pelaamaan pienemmässä kaukalossa. Miltä isompi jää tuntuu pitkän tauon jälkeen?
– Tämä on erilaista. Kaukalo on leveämpi. Laitakamppailuissa täytyy tehdä kovemmin töitä, että pääsee maalille. Se vaatii hieman totuttelua, ja sitä pitää työstää jatkossakin, mutta mielestäni olemme tehneet hyvää työtä sen suhteen, että olemme käyttäneet isoa jäätä hyödyksemme.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”