Leijonat saamassa huippuvahvistuksen MM-kisoihin – MTV: ”Keskusteluja käyty”
Leijonat saattaa saada huippuluokan NHL-vahvistuksen kevään MM-kisoihin Sveitsiin. Tulikuumassa vireessä loppukaudesta NHL:ssä ollut Olli Määttä myöntää suoraan olevansa kiinnostunut turnauksesta.
– Kiinnostusta on tottakai. Kävimme jo tuossa pienen alustavan keskustelun, mutta en osaa sen enempää sanoa, Calgary Flamesin puolustaja paljastaa MTV Urheilulle.
Yksi asia on selvä: Leijonapaita vetää kaksinkertaista Stanley Cup -mestaria puoleensa.
– Tuollaiset tapahtumat ovat ainutlaatuisia. Ei sitä koskaan tiedä, milloin niitä ei enää pääse pelaamaan, Määttä muistuttaa.
Kokeneen puolustajan kausi sai uuden suunnan talven olympiaturnauksessa, jossa pitkään katsomosta käsin pelejä vanhassa seurassaan Utahissa seurannut puolustaja löysi uudelleen peli-ilonsa. Nyt katseet ovat jälleen kirkkaasti kansainvälisissä peleissä.
Tunnelma maajoukkueessa saa Määtältä vuolaat kehut.
– Kaikki kisat Leijonien kanssa ovat olleet mahtavia. Kulttuuri on kohdillaan ja pukukoppi huikea – ihan sama ketä siellä pelaa, Määttä hehkuttaa ja nostaa esiin myös GM Jere Lehtisen roolin.
Määttä on edustanut Leijonia aiemmin MM-kisoissa vuosina 2021, 2023 ja 2024.
Jääkiekon MM-kisat pelataan Sveitsissä 15.–31. toukokuuta.
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen