Näin Antti Pennanen kommentoi Latvia-ottelua – MTV:n asiantuntijoilta suorat sanat
Leijonat nappasi niukan 2-1-voiton Latviasta MM-kisoissa.
Latvia pelasi vahvan ottelun ja laittoi Suomen ahtaalle. Juuse Saros oli Leijonien suurin sankari 34 torjunnallaan.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi peliä MTV:n haastattelussa. Hän näki, että Suomi voitti ottelun lopulta ansaitusti.
– Kyllä ainakin tuolla meidän piireissä on ajatus siitä ettei täällä olevat Itävallat ja Latviat tai mitkään muutkaan ole missään nimessä helppoja, ennen kaikkea kun itse olet ennakkosuosikki. Tänäänkin vastassa oli vahvasti kamppaileva ja hyvin organisoitu joukkue. Mutta kova taistelu meiltä ja kyllä me tuo nyt kuitenkin ansaitusti voitettiin. Suotta annettiin se ensimmäinen maali niille, mistä ne sai fiilistä. Kolmaskin erä oli siihen asti kohtuu solidia, Pennanen sanoi.
MTV:n asiantuntijat olivat täysin eri mieltä Pennasen kanssa siitä, että voitto olisi ollut ehdottoman ansaittu.
– Mä oon ihan eri mieltä Pennasen kanssa tästä. Voitto on voitto, mutta tulos ei kuvaa jään tapahtumia, kun katsoo esimerkiksi maaliodottamat ja kahdella yhtä vastaan -hyökkäykset. Ja kyllä nuo laukaukset kertoo että kumpi siinä enemmän hallitsi, Juhamatti Aaltonen sanoi.
Laukauset maalia kohti menivät lopulta Latvialle 35-23.
– Latvia hallitsi totaalisesti peliä. Juuse Saros puhtaasti pelasi tämän pelin Suomelle, Karri Kivi totesi.
Leijonat kohtaa seuraavaksi Kanadan tähtisikermän, jota vastaan tämän päivän esitys ei ole läheskään riittävä.
– Jos katsotaan erä erältä, niin 5min oli aina Suomen ja 15min Latvian. Vaikeaa tulee olemaan jos samalla tavalla annetaan paikkoja ja vastahyökkäyksiä Kanadan pojille. Kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksissä kiekot ei mene kulmiin vaan ne löytää varmasti yläkulmiin, Veli-Matti Savinainen sanoi.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-supertähti mukana – MM-kisoihin ropisee hirmuvahvistuksia!
- Huima jytky: Tässä Liigan finalistit – otteluohjelma julki
- Pikkuleijonille murskatappio MM-kisoissa – Kanada iski taululle tylyt lukemat
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- Pikkuleijonat: rumaa jälkeä!
- Nyt se on varmaa: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Leijoniin tyrkyllä huippuvahvistuksia! Näiden seitsemän pelaajan kausi Pohjois-Amerikassa ohi
- Huippuvahvistus: Kultaleijona Harri Pesonen palaa Liigaan!
- Mikael Granlund osui jälleen! NHL:n pudotuspeleissä käsillä jättiyllätys
- Jääkö Jokerit-nuolemaan näppejään? Lähde: tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Porin Ässien kokenut puolustaja siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Sportin tehomies Simon Hjalmarsson: uusi seura
- HPK julkisti 10 uutta pelaajasopimusta – listalla useita huippunimiä
- Pelicans hyvästeli kapteeninsa – ”Ammattimainen johtaja-hahmo”
- Ruotsin MM-joukkueeseen kolme uutta NHL-vahvistusta!
- Hurja hankinta! NHL-statuksen puolustaja palaa ensi kaudeksi Liigaan