Yle Urheilu: Markus Nutivaarasta iso paljastus!
Uransa jo muutama vuosi sitten lopettanut puolustaja Markus Nutivaara, 30, virittelee tosissaan paluuta kaukaloon. Entinen NHL-puolustaja kuntouttaa itseään hyvää vauhtia takaisin pelikuntoon.
Yle Urheilun tietojen mukaan mukaan Sveitsin NLA:sta ollaan jo oltu yhteydessä Nutivaaran agenttiyhtiön International Sports Advisorsin Euroopan-vastaavaan Ilkka Larvaan.
Uransa lonkkavamman takia lopettanut Nutivaara bongattiin keväällä Oulussa harjoittelemassa ja luonnollisesti huhut paluusta kasvattiseura Kärppiin nousi pinnalle. Ylen mukaan Kärpät on erittäin kiinnostuneita Nutivaaran paluuprojektista.
– Oulussa kotiyleisö on joskus omilleen hyvinkin ankara, mutta nyt on tullut pelkkää peukutusta, kun porukka on nähnyt minut treenaamassa, Nutivaara naurahti Ylen haastattelussa.
Nutivaara sai joulukuussa keinonivelen lonkkaansa. Kuntoutusprosessin Nutivaara haluaa ottaa rauhassa, eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja.
– Vaikka kaikki menee nyt hyvin, olen yhä ison operaation jälkeen kuntouttava urheilija. En halua prosessiin aikataulupainetta. Minulla on sellaisesta huonoja kokemuksia.
Nutivaara päätti uransa kaudella 2022-23 San Jose Sharksin organisaatiossa. Puolustaja ei pelannut yhtään virallista NHL-ottelua Sharksissa.
Nutivaara edusti NHL:ssä Sharksin lisäksi Columbus Blue Jacketsia ja Florida Panthersia. Yhteensä hän pelasi NHL:ssä 275 ottelua.
LUE MYÖS:
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!