Ilves jysäytti ison sopimusuutisen – teki myös kaappauksen HIFK:sta
Tampereen Ilves tiedotti maanantaina merkittävästä sopimusuutisesta.
Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela, 46, on allekirjoittanut vuoteen 2028 ulottuvan jatkosopimuksen.
Koskela on toiminut Ilveksen urheilujohtajana kuuden kauden ajan. Entinen Liiga-kiekkoilija hankittiin Ilvekseen tekemään isoja muutoksia urheilutoimintaan.
– Timo on toteuttanut suunnitelmaamme määrätietoisesti ja sitoutuneesti, ja hänellä on ollut todella iso rooli Ilveksen liigajoukkueen nostamisessa sarjan kärkijoukkueisiin, Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo kehuu tiedotteessa.
Ilves on noussut Koskelan aikakaudella Liigan terävimpään kärkeen. Tupsukorvat on voittanut kolme SM-pronssia.
– Urheiluliiketoiminnassa pitää pystyä tekemään vaikeitakin päätöksiä yhtiön taloudelliset resurssit huomioiden. Jatkumo seuramme toiminnassa ja yhtiömme urheilupuolen pitkäjänteisessä kehittämisessä on hyvin tärkeää, joten olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme monivuotiseen jatkosopimukseen, Jalo kertoo.
HIFK:sta vahvistus valmennustiimiin
Ilves tiedotti samalla, että Kari Kalto liittyy Tommi Niemelän valmennustiimiin.
46-vuotias Kalto työskenteli viime kaudella HIFK:n junioreiden kehitysjohtajana. Tätä ennen hän toimi pitkään TPS:n ja HIFK:n apuvalmentajana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!