MTV Urheilu: Tähtikaksikko lähtee Liigan huippuseurasta!
Runkosarjan viime kaudella voittanut Rauman Lukko on menettämässä kaksi tärkeää pelaajaansa.
Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt paljasti MTV Urheilulle, että Karson Kuhlman ja Patrick Khodorenko etsivät kesän aikana NHL-sopimusta, eivätkä täten jatka Raumalla.
– Hyvin todennäköisesti on niin, ettei kumpikaan meillä jatka, Sahlstedt kertoo MTV Urheilulle.
Kuhlman oli päättyneellä kaudella Lukon paras pistemies. 29-vuotias jenkkihyökkääjä takoi 60 otteluun tehopisteet 21+25= 46.
26-vuotias Khodorenko teki viime kaudella 60 ottelussa 15 maalia ja 34 tehopistettä.
Kuhlmanin kerrotaan katsovan NHL-sopimusta jopa syksyyn asti, eikä Lukolla ollu tahtotilaa odottaa niin pitkälle. Lukko aikoo nyt suunnata katseensa muualle.
– Aika epärealistinen vaihtoehto olisi odottaa. En lähde sitä riskiä ottamaan, että pitäisi paikan auki, ja vaikka elokuussa irtoaisi sitten NHL-sopimus, Sahlstedt sanoo.
Yhdysvaltalaiskaksikko pelasi ensimmäistä kauttaan Euroopassa. Sahlstedt sanoi MTV:lle ymmärtävänsä kaksikon intressit myös yksityiselämän osalta. Molemmilla pelaajilla puolisot jäivät Pohjois-Amerikkaan kauden ajaksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!