Yle Urheilu: Tässä on kultaleijona Oliwer Kasken uusi seura!
Keväällä 2019 MM-kultaa Leijonissa voittanut puolustaja Oliwer Kaski, 29, jatkaa uraansa seuraavaksi Saksan DEL-liigassa.
Kaski vahvisti Yle Urheilulle allekirjoittaneensa vuoden mittaisen sopimuksen Kari Jalosen luotsaaman Saksan hopeajoukkue Kölner Haien kanssa.
– Seura on aivan Euroopan kärkeä kaikilla tavoilla ja kaupungista voi varmasti sanoa samaa. Kesän treenaan Porissa samassa ryhmässä kuin Jesperi Kotkaniemi, Joel Armia, Niko Ojamäki ja Juho Lammikko, Kaski kertoo Yle Urheilulle.
Kaski pelasi viimeisen vajaan kolmen kauden ajan SHL-seura HV71:ssä. Menneellä kaudella hän loukkaantui jo runkosarjan avausottelussa, minkä seurauksena koko loppukausi jäi häneltä väliin. Kaskelle on tehty olkapääleikkaus, josta hän on nyt toipunut täysin.
Kaski kertoo, että HV71 olisi halunnut solmia jatkosopimuksen suomalaispakin kanssa, mutta hän halusi siirtyä Kölniin. Kiinnostusta tuli myös useista muista maista.
Urallaan Kaski on pelannut kaikkiaan kolmet MM-kisat Leijonissa. Hän on lisäksi pelannut muun muassa AHL:ssä, KHL:ssä, NL:ssä sekä Liigassa.
LUE MYÖS
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa