Liigan entinen tähtipuolustaja jättää KHL:n – uusi osoite selvillä
Liigasta tuttu ruotsalaispuolustaja Robin Press lähtee KHL:stä viiden kauden jälkeen ja siirtyy seuraavaksi Saksaan. Hän on solminut yksivuotisen sopimuksen DEL-seura Kölner Haien kanssa.
– Robin on puolustaja, jolla on merkittävä vaikutus peliin kentän molemmissa päissä. Olemme seuranneet jo jonkin aikaa hänen kehitystään yhdeksi parhaista hyökkäävistä puolustajista yhdessä Euroopan vahvimmista liigoista, Kölnin urheilujohtaja Matthias Baldys kommentoi seuran tiedotteessa.
Press, 31, edusti KHL:ssä ensin kahden kauden ajan Severstal Tsherepovetsia, kun taas kolme edellistä kautta sujuivat Metallurg Magnitogorskissa. Viime kaudella hän tehtaili 62 runkosarjaotteluun tehopisteet 5+36=41 ja 15 pudotuspeliin pisteet 5+5=10. Press voitti vuonna 2024 KHL:n mestaruuden.
Ennen KHL-vuosiaan Press pelasi kaksi kautta Liigassa Lukon riveissä vuosina 2019-2021. Hän iski 117 runkosarjaotteluun vahvat pisteet 25+52=77. Jälkimmäisellä kaudella hän voitti Lukossa Suomen mestaruuden ja vei nimiinsä myös Liigan puolustajien pistepörssin 48 tehopisteellä.
Aiemmalla urallaan Press on pelannut muun muassa SHL:ssä, AHL:ssä sekä ECHL:ssä.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Lähde: Jokerit ollut yhteydessä useisiin seuroihin – vaihtokaupat tähtäimessä!
- Tappara vahvisti hyökkäystään – Liiga-konkarille sopimus!
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?
- Urheilucast: Jokerit havitteli vanhaa tuttuaan – Tappara nappasi miehen!
- IS: Mikko Rantasen NHL-päätös voi osoittautua jättimokaksi – ”En ostele uusia autoja joka viikko”
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin