Joel Armia Ylelle: Tästä syystä vaihtoi seuraa NHL:ssä
NHL:n kokeneimpiin suomalaispelaajiin lukeutuva Joel Armia jätti kesällä Montreal Canadiensin ja solmi kaksivuotisen sopimuksen Los Angeles Kingsin kanssa.
Jo kaudella 2014-15 NHL:ssä debytoinut 32-vuotias porilainen pääsee ensi kaudella tavoittelemaan tosissaan menestystä, sillä Kings kuuluu paperilla sarjan vahvimpiin joukkueisiin. Laiturin itsensä mukaan seuramuutos oli kaivattu.
– Varmasti nyt oli aikakin tehdä tällainen siirto. Tuntuu tosi hyvältä lähteä Los Angelesiin, sillä tiedän, että siellä on tosi kova joukkue ja mahdollisuus tälläkin kaudella menestyä. Olo on todella innokas, seitsemän kautta Canadiensia edustanut Armia kertoo Ylen haastattelussa.
Hyökkääjän mukaan vapaille markkinoille päätyminen aiheutti kaksijakoisia tunteita.
– Olihan se ihan hauska päivä kokea, mutta myös hieman stressaava. Aika helposti päätös kuitenkin syntyi. Kings osoitti kiinnostusta, ja kun hetken mietin asiaa, sitä ei tarvinnut juuri miettiä. Kun tein päätöksen, se tuntui heti tosi oikealta, Armia muistelee.
MM-kultaa Leijonissa voittaneen Armian mukaan Kingsin pelitapa palvelee hyvin miehen omia vahvuuksia.
– Mietin, millaista jääkiekkoa he pelaavat ja millainen joukkue siellä on. Tuntuu, että omat vahvuuteni sopivat tuohon pakettiin aika hyvin.
Armia tienaa Kingsissä 2,5 miljoonaa dollaria kaudesta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Urheilucast: NHL-pomo lensi Tampereelle Benjamin Rautiaisen takia – nyt Tappara menettää tähtensä
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!
- Ottelu keskeytettiin heti alkuunsa – SM-liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä