Jussi Ahokas MTV:lle: kävi todella lähellä pestiä NHL:ssä
Jussi Ahokas johdatti päävalmentajana Pikkuleijonat ja Nuoret Lejonat maailmanmestaruuteen. Viimeiset kaksi kautta hän on valmentanut kanadalaisessa juniorisarjassa OHL:ssä Kitchener Rangersin joukkuetta.
Viime kaudella Kitchener oli Ahokkaan komennossa vahvassa vedossa. Joukkue teki uuden seuraennätyksen runkosarjassa kerättyjen pisteiden osalta. Pudotuspeleissä Kitchener puolestaan selvitti tiensä konferenssifinaaleihin.
Ahokas kertoo MTV Urheilun haastattelussa, että häntä kohtaan on osoitettu myös NHL:stä ja AHL:stä.
– Olen ollut jo haastattelukierroksilla tosi lähellä, että olisin päässyt valmentamaan. Euroopasta en olisi ikinä päässyt noille haastattelukierroksille näkemään, millainen se systeemi ylipäätään edes on. Tänä kesänä oli jo tosi lähellä, että olisin saanut pestin. Uskon, että jonakin päivänä se koittaa, kun tekee itse vain asiat tosi hyvin, Ahokas sanoo.
Ahokas ei kertonut, mikä seura oli kyseessä mutta pesti oli apuvalmentaja.
– Mun reittini on varmasti sellainen, että seuraavaksi olen AHL:ssä päävalmentaja tai NHL:ssä apuvalmentaja. Niin olen itse nähnyt, että minun matkani menee. Toisaalta, minulla ei ole edelleenkään mihinkään kiire. Meillä on (OHL:ssä) todella hyvä joukkue, jonka kanssa olen tykännyt todella paljon tehdä töitä.
Ahokkaan sopimus Kitchenerissä jatkuu kesään 2027 saakka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- Liiga-tähden olympiamatkalla kova hinta: kausi ohi
- Raju kannanotto: Valkoinen talo piikitteli Kanadan ex-pääministeriä finaalitappiosta
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Tässä on olympiakisojen MVP sekä tähdistökentällinen
- USA juhlii olympiakultaa! Pelaajilta koskettava ele
- Loppuottelun ketjut ovat tässä – Kanadalle huonoja uutisia
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat
- Näkökulma: Hattu päästä, Antti Pennanen toimi kunnioitettavalla tavalla