Urheilucast: Tässä vaihtoehto Rikard Grönborgin korvaajaksi!
Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborgin tulevaisuus on noussut puheenaiheeksi.
Urheilucastin juontaja Esko Seppänen kertoo, että Tapparassa on käännetty katseet jo Grönborgin korvaajaan. Yhdeksi potentiaaliseksi vaihtoehdoksi on nostettu Jussi Tapola, joka siirtyi Tapparasta Sveitsiin kauden 2022-23 päätteeksi.
– Urheilucastin saamien tietojen mukaan Tapparan toimistolla ollaan jo äärimmäisen valppaana ja tarkkana päävalmentaja Jussi Tapolan statuksesta SC Bernin peräsimessä, Seppänen sanoo lähetyksessä.
– Ilmeisesti tilanne on Tampereella se, että jotain vastahankaisuutta on jo olemassa talon sisällä, eikä liitto mene välttämättä ihan viimeiseen satamaan saakka, hän jatkaa.
Grönborgia on huhuttu syksyn aikana Ruotsin mestarijoukkueen Luleå HF:n peräsimeen kaudeksi 2026-27. Ruotsalaisluotsin nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen.
Grönborg on luotsannut Tapparaa kahden kauden ajan. Grönborg johdatti Tapparan ensimmäisellä kaudellaan Suomen mestaruuteen, kun taas viime kaudella joukkue putosi puolivälierissä.
Valmennusurallaan Grönborg on voittanut kaksi maailmanmestaruutta Tre Kronorin päävalmentajana. Ennen Tapparaan siirtymistään hän luotsasi sveitsiläistä ZSC Lionsia.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Itävallan – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – venyykö Leijonien hurja voittoputki?
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Latvia jysäytti sensaation!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?