Nyt se on varmaa! NHL-vahti siirtyy Liigaan
Oulun Kärpät on vahvistanut maalivahtiosastoaan. Oululaisseura on solminut 2.11. asti kestävän sopimuksen Felix Sandströmin kanssa.
Uudelle värväykselle oli tarvetta, kun Niklas Rubin loukkaantui lauantaina. Tähtivahdin odotetaan olevan sivussa maaottelutaukoon saakka.
– Saimme seuraavan kuuden viikon jaksolle Visan pariksi kokeneen pelurin, joka on urallaan ehtinyt edustaa SHL:n lisäksi NHL-organisaatioita. Olemme tyytyväisiä, että asiat saatiin etenemään näin nopealla aikataululla, ja Felix pääseekin hyppäämään joukkueen mukaan jo loppuviikosta, kommentoi Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen.
28-vuotias Sandström on pelannut pitkään Pohjois-Amerikassa. Viime kauden hän kiekkoili Buffalo Sabresin organisaatiossa. AHL-otteluita hänelle kertyi 19 kappaletta torjuntaprosentilla 89,9.
NHL:n puolella Sandström on päässyt urallaan pelaamaan 30 kappaletta. Niissä hänen torjuntaprosenttinsa on ollut 88,0.
LUE MYÖS
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?