Jymypommi – Doug Shedden palaa Liigaan!
Vaasan Sport tiedottaa palkkaaneensa Doug Sheddenin seuran uudeksi päävalmentajaksi. Seuran nykyinen päävalmentaja Juuso Hahl on samalla vapautettu tehtävistään.
Sportin kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle. Vaasalaisseura majailee sarjataulukon 13. sijalla.
– Halusimme reagoida tilanteeseen päättäväisesti. Kaiken muun toimintamme kehittymisen myötä urheilulliset tavoitteemme ovat korkealla, ja Doug on yksi Euroopan arvostetuimmista valmentajista. Olemme erittäin tyytyväisiä hänen saamisestaan Vaasaan. Kansainvälisesti meritoitunut valmentaja tuo oman mausteensa koko organisaation arkeen, Vaasan Sportin toimitusjohtaja Jonne Kemppainen kertoo tiedotteessa.
– Hänen kokemuksensa, valmennusfilosofiansa ja intohimonsa peliä kohtaan sopivat täydellisesti siihen, mitä nyt tarvitsemme. Uskomme vahvasti, että Dougin johdolla saamme joukkueesta esiin sen parhaat puolet ja nousemme kohti tavoitteitamme, Kemppainen jatkaa.
Shedden on suomalaisille tuttu mies niin Leijonista, Jokereista kuin myös HIFK:sta. Edellisellä kahdella kaudella valmentajakonkari on toiminut saksalaisen Iserlohn Roostersin peräsimessä.
– Mahdollisuus palata Suomeen tässä vaiheessa uraani on minulle korvaamaton. Olen aina rakastanut aikaani Suomessa maajoukkueen, Jokerien ja HIFK:n kanssa, ja odotan innolla mahtavaa yhteistyötä Vaasan Sportin, fanien, yhteistyökumppaneiden ja koko kaupungin kanssa. Tavoitteemme on kirkas: nostamme Sportin taistelemaan pudotuspeleihin ja näyttäydymme taistelevana joukkueena, joka saa fanit ylpeiksi joka ilta, Shedden sanoo.
Sportin mukaan Sheddenin sopimus kattaa loppukauden. Hän aloittaa tehtävässään työluvan ja käytännön asioiden järjestyttyä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
