Tappara vahvisti: Rikard Grönborg lähtee
Tappara tiedottaa, että päävalmentaja Rikard Grönborg ei jatka seurassa enää tämän kauden jälkeen.
Grönborg, 57, valmentaa Tapparaa nyt kolmatta ja viimeistä kauttaan. Ensimmäisellä Liiga-kaudellaan hän johdatti Tapparan Suomen mestariksi ja toisella kaudella joukkue putosi puolivälierissä. Tällä hetkellä se on Liigassa viidentenä.
– Rikard Grönborgin vaikutus Tappara 2.0 uusiutumisprojektiin on ollut kokonaisuutena oleellinen. Rikard on tuonut koko persoonansa ja osaamisensa Tapparan kehittymisen tueksi. On hienoa, että koko organisaatio tekee yhdessä töitä, jotta käynnissä olevasta liigakaudesta saadaan paras mahdollinen tulos. Se on juuri se tapparalainen tapa tehdä asioita, joka meillä on vahvasti myös seuran arvoihin kirjattu; yhdessä tekeminen, Tapparan toimitusjohtaja Ari Penttilä kertoo seuran tiedotteessa.
– Rikard tuli Tapparaan suorittamaan selkeää missiota. Kolmen vuoden projektin tavoitteena oli uudistaa tapparalaista jääkiekkoa. Varsinaisten kiitosten ja jälkianalyysin aika on kuitenkin vasta myöhemmin, sillä nyt meillä on täysi fokus ja kunnianhimoiset tavoitteet tässä kaudessa. Tulevasta valmennusryhmästä tiedotamme kauden jälkeen, Tapparan GM Janne Vuorinen kommentoi.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Tapparan uusi päävalmentaja on Kari Jalonen (lue lisää). Aftonbladetin mukaan Grönborg puolestaan palaa ensi kaudeksi Ruotsin maajoukkueen päävalmentajaksi (lue lisää).
LUE MYÖS
- HIFK:lta vahvistus: tärkeä sopimusuutinen
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: uusi tieto paluuaikataulusta
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- Suru-uutinen: Leijonien entinen päävalmentaja Derek Holmes on kuollut
- Niko Huuhtaselle tyly kohtalo NHL:ssä – HS: tämä on tilanne Liiga-paluun suhteen
- Jukurien ex-supertähti: lähtöpassit NHL:ssä!
- Suomalaishyökkääjä solmi jatkosopimuksen NHL:ssä!
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Pelicans: uusi vahvistus heti viikkoja sivussa
- AL: Ilvekseltä kova ryöstö toisesta Liiga-seurasta – Leijonat-sentteri haaviin!
- SK: Ässät nappasi toisen Liiga-seuran kapteenin riveihinsä
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Leijonat-puolustaja: uusi seura!
- IL: Kultaleijona Saku Mäenalasen ensi kauden joukkue selvillä!

