IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
Suomalainen puolustajalupaus Emil Pieniniemi, 20, hyllytettiin Pittsburgh Penguinsin toiminnasta. Hänet komennettiin AHL-seura Wilkes-Barre/Scranton Penguinsista ECHL:ään Wheeling Nailersin riveihin, mutta Pieniniemi ei ilmestynyt joukkueen vahvuuteen, vaan hänen kerrottiin matkustaneen Suomeen.
Pieniniemen agentti Antero Niittymäki vahvisti Ilta-Sanomille, että Pieniniemi on saapunut Suomeen.
– Seura haluaa laittaa Eemilin ECHL:ään, mutta me näemme, että Suomen liiga olisi kehityksen kannalta parempi, Niittymäki sanoo IS:lle.
– Olemme ehdottaneet, että Pieniniemi laitettaisiin kehittymään liigaan, mutta he eivät ole suostuneet sitä tekemään, hän jatkaa.
Seura ja pelaaja ovat näin ollen pattitilanteessa.
– Asiasta käydään keskusteluja, Niittymäki kertoo.
Pieniniemi on Penguinsin 3. kierroksen varaus (#91) vuodelta 2023. Hänen NHL-sopimuksensa kattaa vuoteen 2028 saakka. Viime kaudella Pieniniemi pelasi OHL:ssä Kingston Frontenacsin riveissä 60 runkosarjaottelua tehopistein 10+50=60 sekä 11 pudotuspeliä pistein 4+6=10.
Pieniniemi edusti Nuoria Leijonia kaksissa edellisissä nuorten MM-kisoissa ja oli voittamassa viime vuodenvaihteessa hopeaa. Ennen rapakon taakse siirtymistään Pieniniemi edusti Liigassa Kärppiä.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Mikko Lehtonen teki positiivisen huomion Leijonien EHT-joukkueesta: ”Tarvitaan uusia liidereitä”
- Antti Pennanen listasi EHT-turnauksen onnistujat – ”Ei voi moittia”
- Leijonille kylmä kohtalo isänpäivänä
- Hyökkääjä lähti Ilveksestä – tässä uusi seura!
- Näin näet Leijonien Ruotsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Leijonien EHT-turnaus huipentuu – Ruotsi-ottelun ketjuissa iso yllätys
- Leijonien Leevi Tukiainen johtaa Liigan maalipörssiä – paljasti syyn vahvaan alkukauteen
- Esa Lindell huhki uskomattoman vaihdon NHL:ssä! Fanit villiintyivät: ”Maksakaa mitä tahansa hän haluaa”
- Jesse Puljujärven persoona valloittaa Sveitsissä – Leijonien kultasankari paljastaa: ”Todella pidetty”
- Jesse Puljujärvi suorana HBO:lla – tässä olivat NHL-uran raskaimmat hetket: ”Kiukuttelin, itkinkin ja mollasin itseäni”
- Tuukka Rask paljasti arvionsa: Tässä seuraava suomalainen ykkösmaalivahti NHL:ssä
- Lähde: Kultaleijona Harri Pesonen sai sopimustarjouksen
- Sebastian Aholta yllättävä kommentti Liigasta ja Kärpistä: ”Pakko myöntää, että…”
- Ruotsalaislehti: tässä ovat SHL:n kalleimmat suomalaisflopit ja näin paljon he tienaavat
- Leijonien EHT-turnaus huipentuu – Ruotsi-ottelun ketjuissa iso yllätys
- Hyökkääjä lähti Ilveksestä – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaispuolustajan sopimus purettiin – siirtyy Liigaan
- Mikkelin Jukurit: puolustajan sopimus revitty
- Esa Lindell huhki uskomattoman vaihdon NHL:ssä! Fanit villiintyivät: ”Maksakaa mitä tahansa hän haluaa”
- Sami Vatanen paljasti syyn paluulle Leijoniin – kommentoi uran jatkoa