Vuodesta 2013 asti ulkomailla pelannut maalivahti Kasimir Kaskisuo on palaamassa Pohjois-Amerikasta takaisin Eurooppaan.

Viime kaudella ECHL:ssä 13 ottelua pelannut Kaskisuo, 32, kertoo Ilta-Sanomille hakevansa tällä hetkellä pelipaikkaa vanhan mantereen puolelta.

– Toivottavasti kohta tulisi jotain tarjouksia. Periaatteessa mikä tahansa kelpaisi, jos vain pääsisin pelaamaan. Voi olla, että Pohjois-Amerikka on nyt nähty, varsinkin viime kauden ECHL-kokeilujen jälkeen, maalivahti myöntää.

Kaksi NHL-ottelua urallaan pelannut Kaskisuo käväisi Euroopassa kahden kauden verran jo vuosina 2021-2023, jolloin mies edusti SHL:ssä pelannutta Leksandia. Varsinkin ensimmäinen näistä kausista oli onnistunut suomalaisen pelattua 46 runkosarjapeliä vahvoin tilastoin 2,64 ja 91,0%.

Pohjois-Amerikan farmiliigoja suurimman osan urastaan kolunnut maalivahti ei aio enää lähteä bussiliigoihin. Tavoite on selkeä.

– Haluan päästä pelaamaan. Ensisijainen tavoitteeni on päästä Eurooppaan, Kaskisuo toteaa ykskantaan.

Pitkästä ammattilaisurastaan huolimatta konkarimaalivahdin tilillä ei ole vielä ainuttakaan Liiga-ottelua. Onko debyytti Liigassa edessä kenties tämän kauden aikana?

LUE MYÖS: